L A A P I N E N

Laapinen eli Lapikkaan aapinen on tärkein lukuläksy, mitä saat ennen opintourasi alkua. Tutustu aakkosiin huolella, ettet ole pihalla, kun pääset vihdoin yliopiston ihmeellisen maailman pariin ja hurjien tapahtumien pyörittämäksi!



Ainejärjestö - Jokaisella tieteenalalla on oma ainejärjestönsä, joka huolehtii opiskelijoidensa hyvinvoinnista, viihtyvyydestä ja edunvalvonnasta. Meidän ainejärjestömme on Lapikas.
Akateeminen vartti - Yleensä lehtorit aloittavat luennot ja muut oppitunnit vartin yli tasan sijaan.
Artikla - Oikeustieteen opiskelijat, joilla on Bolognan punaiset (viininpunaiset) haalarit.
Approt - Tapahtuma, jossa kierretään kaupungilla esimerkiksi baareissa tai kahviloissa keräämässä leimoja passiin. Paikallisia esimerkkejä ovat "Arctic Approt" ja "Nami Approt".

Bulli - Bull bar & Grill, jossa järjestetään mm. flip cup - ja beer pong -turnauksia. Edulliset opiskelijabursat ja paukut.
Breakout rooms - Etäyhteyksillä käydyssä opetuksessa hyödynnetty menetelmä, jossa voit rupatella annetusta aiheesta pienryhmässä. Osa innostuu, osalle taas nousee tuskanhiki ohimoille tämän termin kuullessaan

Copyright - Tästä pidetään kiinni, joten muistakaapa merkitä ne lähteet esseisiin.

DAS - Domus Arctica -säätiö eli DAS tarjoaa parhaat opiskelija-asunnot ja illanviettopaikat. DAS-kota tulee varmasti tutuksi melko äkkiä syksyn aikana.

Diverssi - Lapikkaan uusi sisarainejärjestö, jonka alla toimivat erityisopettajaksi opiskelevat. Heidät tunnistaa vaalean violeteista haalareista.

"Äf, äf, Fuk-si on
Pie-ni pal-le-ro ver-ra-ton.
On-pi puh-toi-sia vie-lä,
kau-aa ei py-sy sil-lä tiel-lä"

Edunvalvonta - Edunvalvonnassa pidetään huolta, että opiskelijoiden oikeudet toteutuvat. Jokaisessa ainejärjestössä on omat edunvalvojat, jotka työskentelevät yhdessä LYY:n kanssa.
ESN - Erasmus Student Network. Lapin yliopistossa opiskelevien vaihto-opiskelijoiden järjestö.
EXAM - Tenttiakvaario, jonne voi mennä tenttimään oman aikataulunsa mukaisesti sähköisiä tenttejä.

Felli - Amican pienempi ruokala yliopistollamme. Talon parhaat salaatit löytyy täältä!
Fuksiaiset - Tämä selittyy parhaiten itse kokemana, mutta fukseille on jotain kivaa luvassa.
Freestyler - Tämä hitti saa lapikkaan kuin lapikkaan joraamaan. Tulee takuuvarmasti tutuksi.

Gradu - maisterivaiheen tutkielma. Tätä ei tarvi miettiä onneksi vielä piiitkään aikaan!

Haalarit - Lapikkaan siniset haalarit suojaavat sinua erinäisissä riennoissa ja ne voi koristella mitä hienoimmilla merkeillä. Helpottavat myös ihanasti vaatekriisiä potevia.
Half Moon Night Club - Tuttavallisemmin Mooni, joka oli Rollon ykkösmenomesta ja monien juhlien jatkopaikka. Nykyään valitettavasti suljettu, mutta elää muistoissamme.
Hybridiopetus - Opetusmenetelmä, jossa osa opetuksesta järjestetään lähiopetuksena, osa taas etänä. Suosittu menetelmä lukuvuonna 2020-2021.

"Kan-saan käy-pi ja-noi-sen tie
Kal-ja ja-non kai-kil-ta vie
Jat-ko-pai-kak-si kaik-ki käy
Pilk-ku-a ei vie-lä näy"

Ilmat voivat olla täällä pohjoisessa hieman vilpoiset, mutta lapikkaat jalassa ja toinen lapikaslainen kainalossa mielikin pysyy lämpöisenä.

Jalot Villit - Matkailututkimuksen opiskelijat, joilla on tummansiniset haalarit.
Jäsenmaksu - Lapikkaalla se on 35€ ja se maksetaan vain kerran elämässä. Muista liittyä!
Jätkänpuisto - Puisto Jätkänkynttilän sillan vieressä, jossa järjestetään esimerkiksi vapputapahtumat!

Kaamos - Tämä on hyvin todellinen asia Lapissa, mutta täältä löytyy sellaista valovoimaa, mistä etelässä ei voi edes haaveilla - lumihanget! Kirkastavat kummasti maisemaa ja mieltä.
Kandidaatin tutkinto - Alempi korkeakoulututkinto, joka on huolenaihe vasta 3. vuosikurssilla.
Kansan Pubi - Täältä löytyy edullisia juomia ja yläkerrassa pääsee viettämään iltaa tanssilattialle. Täällä myös päästään jatkoilemaan tapahtumista. Nähään Kansassa! <3
Kahvihetket - Lapikkaan hallitus tarjoaa ilmaista kahvia ja lisukkeita jäsenilleen kuukausittain. Kiva tapa tutustua muihinkin vuosikursseihin, ostaa Lapikkaan tuotteita ja kuulla tulevista tapahtumista. Muista oma muki mukaan!
Kosmos Buran - Politiikkatieteiden ja sosiologian opiskelijat, joilla on tummanvihreät haalarit.

Lastu - Yleisen kasvatustieteen, mediakasvatuksen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijat, joilla on oranssit haalarit. Meidän sisarjärjestömme.
Lerpake - Ainejärjestömme blogi, jonne julkaistaan viikoittain mielenkiintoista luettavaa.
Lovisa Meidän yliopistomme oma ruokala, jonka tuotot menevät suoraan meidän hyväksi. Täältä löytyy myös enimmäkseen kotimaista ja lähiruokaa.
Lyhty - Sosiaalityön opiskelijat, joilla on punaiset haalarit.
LYY - Lapin yliopiston ylioppilaskunta. Valvoo jäsentensä etuja niin yliopistolla, paikallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Kaikki Lapin yliopiston opiskelijat kuuluvat LYY:hyn.

"Äm, än, oo, pee, quu
Taas pi-tää lu-en-nol-la is-tuu
Ky-sy-mys il-moil-le len-te-lee
'Tu-lee-han di-at mood-leen?'"

Moodle - Verkkoympäristö, jossa on joidenkin kurssien sähköinen materiaali.
Monialaiset opinnot - Perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien opintoihin kuuluvat kaikki oppiaineet liikunnasta käsityöhön ja matematiikasta historiaan.

Noppa - Nopat eli opintopisteet kerääntyvät kursseja suorittaessa. Vuodessa saa noin 60 noppaa, jos käy tutkintoon kuuluvat opinnot. Kelan tuet saa vain, jos suorittaa minimissään 45 noppaa lukuvuoden aikana, joten on hyvä pitää laskua varsinkin viimeisillä vuosilla.
N:nen vuoden opiskelija - N:nen vuoden opiskelijat ovat niitä, jotka tulevat pönttäreihin ja tp-etkoille hengaamaan, mutta kellään ei ole hajua, kuka tämä vuonna 2009 opintonsa aloittanut opiskelija on. Hänellä on haalareissaan vielä Lapikkaan vanha logokin. Hän on kuitenkin täynnä viisautta ja kokemusta, joten kannattaa pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan.

OMM ja OPM - Muun muassa kahvihetkillä käytettävä OMM tarkoittaa "oma muki mukaan". Tapahtumassa on siis likvidisiä aineita tarjolla. Kun kyseessä taas on OPM on viihdykkeet järjestäjän tarjoamia, mutta nesteytyksestä pitää itse pitää huoli.
Oppimispäiväkirja - Liian monella kurssilla tutuksi tuleva "kotitehtävä", jossa kerrataan luennolla käydyt asiat omien pohdintojen kautta.

Petronella - Yliopistomme avaratilaisin ruokala, joka sijaitsee taiteiden päässä. Petrolla on myös A-oikeudet ja rankan viikon jälkeen täältä voi hakea oluen ennen kotiinlähtöä.

Peppi - Paikka, jossa hoidat opiskelujesi virallisen puolen kurssi-ilmoittautumisista lukukausimaksuihin. Täältä näet myös kurssisuorituksesi.

Poronkusema - Artiklan järjestämä Pohjois-Suomen suurin opiskelijatapahtuma, joka on joukkuerastikilpailu Rovaniemellä.

Pro Gradu - Ylempi korkeakoulututkinto, joka suoritetaan maisterivaiheessa eli useimmiten 4. tai 5. vuonna.
Punapippuri - Aivan yliopiston tuntumassa sijaitseva pubi, joka tulee jo heti orientaatioviikoilla tutuksi. Tunnetaan myös nimellä Punis.
Pönttärit - Lukuvuoden aloittava Lapikkaan oman pikku porukan tapahtuma, johon kaikki vuosikurssit osallistuvat ja jossa nautitaan kotitekoista viiniä. <3

¿Qué tal? - Kasvatustieteiden tiedekunnasta on hyvät mahdollisuudet lähteä vaihtoon eri puolille maailmaa. Myös kenttäharjoittelun voi tehdä ulkomailla!

"Sit-seil-lä si-maa sie-mail-laan
Pit-kin il-taa lau-lel-laan
ky-sy-mys kuu-luu 'ook-sie sink-ku?'
Oon, 'wu-huu' nyt mais-tuu vink-ku"

Ruokailu - 11-12 aikaan ruokalamme ovat ruuhkaisimmillaan ja opiskelijoiden lounashinta on 2,90€.
Remburssi - Johtamisen, hallintotieteiden ja johtamisen psykologian opiskelijat, joilla on mustat haalarit.
Roippari - Roy Club on keskustassa sijaitseva bilebaari niille, jotka haluavat jatkojen jatkot. Hyvää musiikkia, laaja karaokevalikoima ja palomiestangot alakerran tanssilattialla takaa niin onnettomuuksia kuin onnellisia loppujakin.

SOOL ry - Suomen opettajaksi opiskelevien liitto kokoaa yhteen kaikki Suomen opettajaksi opiskelevat ja ajaa meille tärkeitä asioita.
Sitsit - Fuksisitseillä teille opetetaan sitsaamisen salat ja useimmilla sitseillä pääsee helposti tutustumaan toisien ainejärjestöjen edustajiin.
Speksi - Improvisoitua opiskelijamusiikkiteatteria. Omstart!

Talvipäivät - Suomen suurin yhden alan tapahtumaviikonloppu! Yleensä tapahtuu helmikuun aikoihin ja vuonna 2024 leirikoulutapahtuma löytyy Tampereelta.
TAO - Taideopiskelijat, joilla on fuksian väriset haalarit. Täältä tulee myös meidän kuvo- eli kuvataidekasvatuksen opiskelijat, joita saattaa löytyä teidänkin ryhmistä.
Tuet - Tuo paljon iloa kuun ensimmäisenä päivänä, mutta paljon hämmennystä ja surua, kun viikon päästä tili näyttää taas nollaa.
Tuudo - Puhelinsovellus, jossa kurssisi menevät automaattisesti lukujärjestykseen. Sieltä löytyy myös alennuksia, päivän ruoka kaikissa opiskelijaravintoloissa sekä kirjastokortti. Kätevää, eikö!
Tuutori - Tavallisesti toisen vuoden opiskelija, jonka tehtävä on olla tukenasi ja turvanasi niin opintojen kuin opiskelurientojen alkutaipaleella.

Ulapland.fi - Täältä löytyy kaikki tieto yliopistosta ja siihen liittyvästä. Kaikilla on myös oma Ulapland-sähköposti, jonne tulee tärkeät tiedot kursseista ja viikottainen lapikasposti jäsenille.

"Vap-pu-na jät-kää la-ki-te-taan
Pe-sun-kin van-ha uk-ko saa
Val-ko-lak-ke-ja kaik-ki-al-la
Il-lan päät-tek-si lat-ti-al-la"

Vappu - Viikko, jota et halua missata! Menoa ja meininkiä laidasta laitaan, johon sisältyy muun muassa kostajaiset ja fuksikaste.
Vitonen - Paras numero, jonka kurssista voi saada. Arvosteluasteikko on 1-5.
Vegaani? - Petronellasta ja Fellistä löytyy aina vegaaninen vaihtoehto, kun kysyy vain myyjältä.

WC - Tärkeitä paikkoja yliopistolla! Lähimmät kaksi löytyvät kasvatustieteiden tiedekunnan alakerran oven edestä, aivan Loviisan vierestä! Nämäkin tulevat ajallaan tutuiksi.

Xenofobia - Muukalaisten pelko. Harvinaisempi Lapikkaan piirissä ja tulee yleensä hyvin hoidetuksi fuksivuotena.

YTHS - Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS tarjoaa ilmaisia yleisterveyden, mielenterveyden ja edullisia suunterveyden palveluja yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille. Ensimmäinen hammastarkastus on ilmainen, joten edut kannattaa hyödyntää!

Zzzz... Unet voi välillä jäädä vähäisiksi.

"Öä, ää, öööäöö,
Taas on hir-ve-ä ör-ve-lö
Sat-tuu jal-kaan ja sat-tuu tas-suun
Tai-dan men-nä sun-nun-tai-mes-suun"

Åh, Sverige! - Ihana toinen kotimainen kielemme, jota pitää myös opiskella kurssi. Se ei onneksi ole edessä vielä ensimmäisenä vuotena.

Äitiä voi tulla välillä ikävä, kun tilillä on viisi euroa ja viimeinenkin sukkapari käytetty.

Öylätti. Pieni suupala saatavilla ilmaiseksi sunnuntaisin. Ei täytä vatsaa, mutta torjuu nälkäkuolemaa, kun rahat on loppu.