13/2023 - Mies keittiössä tekee paluun osa 1
Monissa ammateissa pitkä työura voi alkaa maistumaan puurolta, mutta opettajan ammatissa jokainen päivä on erilainen. Myöskään Mies keittiössä ei halua olla rutiininomainen taikka turhauttava, joten vanha suosikkisarja tekee paluun erikoisjakson saattelemana. Ulkona lämpömittari näyttää pakkasta mutta, se ei menoa hidasta. Tällä kertaa mies menee kesäkeittiöön ja taikoo suussasulavan kahden ruokalajin päivällisen, mikä saa varmasti veden herahtamaan juuri sinunkin kielelle ;)
Tavoitteena oli tehdä makunystyröitä hivelevä kokemus kokkaamalla pyttipannua ja jälkiruoaksi aina yhtä herkulliset muurikkaletut. Poikkeuksellisen makuelämyksestä tekee muurikalla valmistaessa tarttuva hento savunmaku. Kokkailuun suosittelen valitsemaan sopivan lauhan sään tai ottamaan lämmikettä mukaan.
Työskentely alkoi esivalmistelulla. Valmisteluun kuului puiden pilkkominen, reitin raivaaminen kodalle sekä muurikan peseminen. Esivalmistelun jälkeen oli aika alkaa esittelemään raaka-aineita. Opiskelijana halusin hyödyntää jo jääkaapista löytyviä raaka-aineita mahdollisimman paljon, mutta osan raaka-aineista ostin kaupasta. Itse tekeminen alkoi raaka-aineiden pesemisellä, kuorimisella sekä pilkkomisella. Alempana luomuksissa hyödynnetyt raaka-aineet, joten ota resepti talteen!
Pyttipannu (Huom. ohjeesta n. 4hlö)
n. 8 isoa perunaa
4 makkaraa
1 rasia herkkusieniä
3 kananmunaa
½ pakettia pekonia
1 iso paprika
2 sipulia
Letut muurikalla (HUOM. ohjeesta n. 4hlö)
3 kananmunaa
6dl maitoa
2 ½ dl vehnäjauhoja
2rkl öljyä
½ tl suolaa
Raaka-aineet ovat valmiina, on aika siirtyä päämajaan tekemään tulet. Vanhana sotilaspoliisina tuli oli sytytettynä silmän räpäyksessä. Pienen fiilistelyn jälkeen huomasin mahani murisevan ja oli aika alkaa kokkaamaan. Suosittelen paistamaan pekonin ennen muita raaka-aineita ja laittamaan sen hetkeksi sivuun. Näin varmistat sen kypsymisen, mutta vältät ettei se vahingossa käristy. Tämän jälkeen kannattaa muurikalle lisätä perunat. HUOM, jos käytät raakoja perunoita tarvitsevat ne yllättävän pitkän paistoajan.
Perunoiden jälkeen voit lisätä haluamassasi järjestyksessä kaikki loput raaka-aineet muurikkaan ja annan niiden paistua rauhassa. Paistoaikaan vaikuttaa muun muassa kuun asento sekä mahdollinen merileijonien kellunta-indeksi, mutta tärkeimpänä on liekin suuruus. Tarkkaile aktiivisesti paistaessa ettei ruoka pala!
Lopuksi lisää valmis lettutaikina puhdistetulle muurikalle tai vaihtoehtoisesti pannulle. Paistaessa kannattaa tehdä tarpeeksi pienehköjä lettuja ja käyttää voita, jotta lopputulos olisi onnistunut. Lopuksi, lisää kylkeen sopivasti kermavaahtoa sekä marjoja tai hilloa. Jälkiruokajuomaksi voin suositella kahvia tai lämmintä mehua.
Viimeiseksi siirrä ruuat lautaselle ja valitse itsellesi sopivia lisukkeita. Itse valitsin kurkkusalaattia, ketsuppia sekä sinappia. Tasapainoiseen ateriaan kuuluu myös salaatti. Käytin itse salaattiin kurkkua, tomaatteja sekä fetajuustoa. Mahdollisuuksien mukaan reseptiä on helppo muokata sopimaan omaan suuhun sopivaksi.
Mies keittiössä -sarja aloitettiin tällä kertaa siis hieman erilaisissa tunnelmissa. Seuraavassa postauksessa pureudutaan enemmän opiskelijabudjetille sopivaan ruokaan ja miten pienellä budjetilla tehdystä ruoasta tehdään yhtä maittavaa, kuin Lauri Kaivoluodon Backaksessa. Mahdollisia ehdotuksia tuleviin jaksoihin voi jättää Lapikkaan Instagramissa yksityisviestillä tai suoraan allekirjoittaneelle.
Makoisaa kevättä!
-Jani S