15/2021 - Liikunnan sivuaine

15.04.2021

Korona ei vienyt aivan kaikkea. Liikunnan sivuaineen opiskelijat Niko ja Valtteri kertovat korona-ajan kontaktiopetuksesta ja kuvailevat vääjäämättä yhtä parhaista sivuaineista Lapin yliopistossa.

Syksy lähti käyntiin perinteisen vaelluksen merkeissä Ylläs-Pallaksen kansallispuistossa. Perinne on sen verran pitkä, että moni meistä ei ole vielä edes syntynyt siihen mennessä, kun vaeltaminen osana opintoja on aloitettu Lapin jylhissä maisemissa. Vaellus alkaa perinteisesti melonnalla, joka jää varmasti mieleen. Matka sisältää koskia, jotka ovat ainakin osittain nimiensä veroisia. Akanvirta pelastaa, kun taas hevosenkenkästoppari voi koitua melojien kohtaloksi. Nimimerkillä: välillä melominen kovaan virtaan onnistuu myös perä edellä paikallisen yleisön nauttiessa opiskelijoiden suorituksista. Melonnan jälkeen matkaa jatkettiin kävellen, jonka yhteydessä allekirjoittaneet pääsivät kokeilemaan omia suunnistustaitojaan. Kartta sisälsi tuolla reissulla epätavallisen paljon outoja merkkejä, mutta ensimmäiselle taukopaikalle selvittiin pienen ohjeistuksen avulla. Päivät päätettiin aina yhdessä iltanuotiolla TIS-tyyliin. Kansallispuisto sisälsi upeita maisemia, joita pääsimme ihastelemaan pääsääntöisesti hyvässä kelissä. Outakka-tunturi jäi kuitenkin huiputtamatta, koska tukka olisi saattanut kastua pilvien hivellessä kajuuttaa. Koko vaelluksemme kesti neljä päivää ja noin 70 kilometrin matka päättyi Vuontispirtille kuuman sauhnan (vahvasti läsnä myös uinnin opinnoissa) tunnelmiin.

Sivuaine kirvoitti myös muutamia mehukkaita meemejä tarjolle.
Sivuaine kirvoitti myös muutamia mehukkaita meemejä tarjolle.

Vaelluksen jälkeen pääsimme harjoittelemaan tyypillisiä palloilulajeja, joita kouluissa harjoitellaan. Kuuluisuutta ovat keränneet tyypilliset Etelä vs. Pohjoinen ottelut, joita pelattiin muun muassa pesäpallossa. Vähitellen kylmenevät syysaamut kiristivät välillä etureisiä, mutta hyvillä lämmöillä ja upealla porukalla tästäkin selvittiin. Palloilujen jälkeen tutustuimme suunnistuksen maailmaan. Ylikylän koululaiset Keltakankaalla ja ohikulkijat saivat todistaa yliopisto-opiskelijoiden ahkeraa opiskelua erilaisten suunnistusharjoitusten muodossa. Suunnistus huipentui OKL:län mestaruuskilpailuihin Napapiirillä. Toiselle allekirjoittaneelle mestaruuskilpailut jättivät käteen varman tunteen siitä, että päivätyötä ei kannata vaihtaa ammattisuunnistajan toimeen.

Ennen joulua opinnot sisälsivät yleisurheilua, musiikkiliikuntaa, voimistelua ja uinnin intensiivijakson. Erään sivuaineopiskelijan suupieliltä kajahti lause ensimmäisen uintikerran yhteydessä, jossa hän pohti, että edes viikonloppuna meidän opiskelijoiden ei anneta nukkua, koska uinnit alkoivat kahdeksalta aamulla. Uintijaksolla sokerina pohjalla oli case: vaatteet päällä uimaan. Näin osaamme jatkossa tarpeen vaatiessa pelastaa riehakkaat suomalaiset juhannuksen juhlijat vedestä, vaikka muoviämpäriä käyttäen. Syksy oli paikoitellen vaativa, mutta samalla myös hyvin antoisa. Yhteinen mielipiteemme on se, että tämä vuosi on opettanut meille todella runsaasti uusia taitoja niin tulevan opettajan kuin aktiiviliikkujan näkökulmasta. Sivuaineessa on se hyvä puoli, että opiskelijoiden ei tarvitse olla parhaalla tasolla kaikissa eri lajeissa. Tärkeintä on se, että yrittää parhaansa ja panostaa riittävästi. Opinnot sisältävät myös kirjallisia tenttejä, jotka tekevät oman hyvän lisänsä liikunnan sivuaineen kokonaisuuteen. Teoriapohja luo tukea käytännön toiminnalle. Tentteihinhän kannattaa tunnetusti aina lukea, mutta onneksi niitäkin tehtiin välillä pieni pilke silmäkulmassa 😉. Ansaitulle joululomalle siirryttiin aerobicin, rivitanssien ja tonttuiluesitysten tahdissa.

Vedessä toimimista ja olemista kokeiltiin vaatteet päällä.
Vedessä toimimista ja olemista kokeiltiin vaatteet päällä.

Yksi sivuaineen parhaita puolia on jatkuva harjoittelu, joka tuo todella hyvän lisän yliopiston harjoittelukokonaisuutta ajatellen. Jatkuvassa harjoittelussa päästään konkreettisesti osallistumaan oppituntien pitoon ja harjoittelun aikana kertyy runsaasti opetustunteja plakkariin. Tämä herkku tapahtuu ilman tuntsarien tai jaksosuunnitelmien vääntämistä. Oppitunnit vedetään samalle luokalle koko vuoden ajan kerran viikossa, joten oppilaantuntemuksen avulla pystyttiin välttämään sudenkuopat ja madonreiät. Tunteja päästiin vetämään laidasta laitaan aina musiikkiliikunnan pyörteistä palloilupelien maailmaan. Jatkuvan harjoittelun lisäksi sivuaine sisältää myös muita väyliä, missä pääsee toimimaan oppilaiden kanssa hyvässä yhteistyössä. Esimerkiksi opintojen alussa käydään harkkarin oppilaiden kanssa Oulangalla melomassa. Legenda kertoo, että tällä reissulla on mahdollista vahingossa meloa lapsukaisten kanssa Venäjän puolelle.

Jatkuvan harjoittelun lisäksi sivuaine sisältää myös muita väyliä, missä pääsee toimimaan oppilaiden kanssa hyvässä yhteistyössä. Esimerkiksi opintojen alussa käydään harkkarin oppilaiden kanssa Oulangalla melomassa. Legenda kertoo, että tällä reissulla on mahdollista vahingossa meloa lapsukaisten kanssa Venäjän puolelle. 

Joulun jälkeen sorvin ääreen palattiin kinkkua sulattelemaan luistimien kanssa. Muutaman viikon intensiivijakso luistelussa jääpeleineen ja teränkäyttöineen Susivoudin arktisissa olosuhteissa tarjosi jokaiselle mahdollisuuden syventää kykyjään terien hallitsijana. Laidat ryskyivät ja jää narisi, kun opiskelijat olivat palanneet lomilta hyvin levänneinä ja syöneinä. Pallottelupelit tulivat myös tutuksi sivuaineen aikana. Suliksessa jokainen pääsi mallaamaan Ville Lång- maista clear-lyöntiä sekä Niemis-Jarkon rystyä tenniksen maailmassa. Lentopallossa päästiin pelaamaan kaikkien suosikkeja eli erilaisia tiikeripelejä (C'moon Tiikeri! -tuntematon sivuainelainen).

Jäälle mentiin tietenkin asiaankuuluvassa varustuksessa.
Jäälle mentiin tietenkin asiaankuuluvassa varustuksessa.

Ilman koronavaurioita sivuaine ei kuitenkaan säästynyt, vaikka kaikki konstit voodoosta sadetansseihin oli käytetty. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti lockdown lyötiin päälle ja se laittoi hiihtosuunnitelmat uusiin puihin. Yhteiset kontaktikerrat vaihtuivat etätehtäviksi, joissa jokainen pääsi esittämään oman elämänsä Iivo Niskasta ja valitsemaan ykköset tai kakkoset jalkaansa havujen kera. Mogrenia ja wassbergia jokainen sivakoi menemään tahoillansa. Opiskelijat pääsivät temppuilemaan ja kokeilemaan uusia ulottuvuuksia. Didaktikot eivät päästäneet meitä helpolla, koska kommellukset täytyi taltioida älyvempeleillä talteen, jotta ne voitiin siirtää videokäsittelyohjelmiin. Tämä jälkeen ne täytyi vielä saada jotenkin pilvipalveluiden ihmeelliseen maailmaan. Suurin vaurio, minkä vallitseva tilanne aiheutti, oli sivuaineen päätösreissun eli laskettelureissun peruuntuminen. Se olisi varmasti ollut upea reissu kaikkine tapahtumineen. Ympyrä olisi sulkeutunut, koska sivuaine olisi päätetty samoilla seuduilla kuin vaelluksella matka aloitettiin.

Yksi sivuaineen kiistattomin fakta, johon jokainen liikunnan opiskelija pystyy varmasti yhtyä, on se, että liikunnan didaktikot pystyvät omalla rennon letkeällä otteellansa tempaisemaan jokaisen opiskelijan mukaan tunneille. Oli sitten kyse kirpsakasta kasinaamusta Susivoudilla tai maanantai-illan lepakkovuorosta harkkarilla, oli aina taattua, että didaktikkojen läppä lentää työn teon ohessa. Pelkästään näiden kahden asiantuntevan herran läsnäolo on erittäin hyvä syy valita liikunnan sivuaine osaksi tutkintoa. Tarkkaan kuunneltaessa saattaa kuulla esimerkiksi opetusvinkkejä liittyen fiktiivisten hahmojen, kuten Raaka-Arskan ja Pikku-Mikon maailmaan.

Jos mietit, olisiko liikunnan sivuaine sinulle sopiva tai olet jo valinnut sen ensi vuodeksi, tälle lukuvuoden kestävälle reissulle tarvitset mukaan avointa mieltä, reipasta asennetta, paikoitellen lyhyitä yöunia, huumorintajua ja sinnikkyyttä. Sivuaine ei taatusti jätä ketään kylmäksi. Koko reissusta kannattaa nauttia heti vaellukselta lähtien. Yhteiset hajoamiset ja onnistumisen kokemukset ovat sivuaineen suola. Kaiken lisäksi omaan työkalupakkiin kertyy runsaasti hyviä juttuja tulevaa työelämää varten. Hyvällä yhteishengellä pääsee pitkälle. Tämän vuoden sivuainepoppoossa yhteishenki oli valtavan hyvä heti ensimmäisestä Teams-palaverista lähtien. Voimme todeta sivuaineen toteutuksen toimivaksi myös korona-aikaan, koska käyttäydyimme vastuullisesti koko ryhmänä. Lisäksi koronakuplamme toimi moitteettomasti ja pystyimme toteuttamaan opinnot kontaktina suurimmaksi osaksi. Tästä iso hatunnosto kaikille asianosaisille! Haluamme tässä vaiheessa esittää kiitokset koko porukalle erittäin mahtavasta vuodesta liikunnan parissa! Erityiskiitokset liikunnan didaktikoille.

Poijjaat kaukana kotoa.
Poijjaat kaukana kotoa.

- Valdemaister & Niilo Siljander