18/2021 - Summasummaarium -katsaus kuluneeseen lukuvuoteen

05.05.2021

Ihastuttavaa alkanutta toukokuuta allihuuppa! Kevät ja sitä seuraava kesä tulee rytinällä, ensi kuussahan tanssimma jo yötöntä yötä juhannuskokon ympärillä kukkaseppeleet päässä auringon porottaessa taivaalla liki kellon ympäri - jausaa! Vaikka useimmilla meillä taitaa olla vielä vimoset kurssit pyörimässä, nyt vapun jälkeen on just eikä melkeen oikea hetki vähä muistella kulunutta lukuvuotta samalla, kun toinen jalka on jo puoleksi kesälomaan vievän oven välissä. Itse ainakin ihan muina teekkareina olen hiljalleen siirtymässä jo kesä(työ)loma-moodiin vapun tiimoilta. Tässä lukuvuoden summasummaariumissa keskitytään osittain meikäläisen, pääasiassa Lapikkaan kuluneen lukuvuoden mukaviin, arkisiinkin hetkiin (tässä postauksessa ei mässäillä koronalla). Enjoy!


Syksyhän alkoi tuttuun tapaansa uusien fuksien rantautumisella Rollon opiskelijaelämän hellään huomaan. Allekirjoittanutkin löysi itsensä jo ensimmäisenä iltana eräästä viirinkankaalaisesta laaturavintolasta höpöttelemästä uusille fukseille. Tuutorit pitivät fuksiviikkojen ajan huolen siitä, että uusille fuksille järjestettiin jos jonkinmoista kivaa - Amazing Rolloa, pelailua suskalla, kotiapproilua ja lautapeli-iltamaa. Näissä tapahtumissa fukseille tarjoutui mahdollisuuksia tutustua niin toisiinsa, Rolloon kuin myös meihin vanhempiin opiskelijoihin. Syyskuussa päästiin nauttimaan fuksiaisten lastenkutsuista ja vielä mahottoman komiassa säässä! Kiitokset sille fuksille, joka biiffas meille juhlahatut teemaan sopien. <3 Toivottavasti te fuksitkin muistelette näitä viikkoja lämmöllä, olihan ne toki ainutlaatuista aikaa!


Elokuu 2020, Veerun kotialbumit; Friends on the beach Amazing Rollo -edition - long time no see opiskelukamut & tutustumista uusiin tulokkaisiin


Syksyllä saatiin nauttia myös Lapikkaan tapahtumista: parit sitsit, pönttärit, simailua ja jallupiiloa...mitäs vielä? Fuksit saivat mahdollisuuden oppia sitsaamaan etelän lämmön kosteassa sitsitunnelmassa muutaman konkarin heitä ohjastaessa. Oman syksyn kohokohtiin kuului aivan todella ehdottomasti perunaksi pukeutuminen Olet mitä syöt -sitseille, samaan aikaan kun ystäväni pukeutui lihapalaksi (lol viittaus Popedaan haha lol :D). Myös simat sekä pönttäriviinitkin maistuivat lapikaslaisille syyskuun hiljalleen pimenevissä illoissa. Vujuviikkoa vietettiin historiallisin ja turvallisin menoin typistetysti esimerkiksi gelatoa suunnitellen ja syöden, naminami ja jeejee! 



Marraskuu 2020, Lapikkaan insta @lapikasry ; iloinen konkkaronkka jallupiilon löytäjiä


Toki syksyyn mahtui myös opiskelua niin yliopistolla kuin myös kotosalla etäyhteyksin. Oli kiva nähdä, kuinka etäopetus oli ottanut kunnon aimo askeleen eteenpäin syksyn aikana ja se oli kevättä 2020 monipuolisempaa. Etäopiskelu on tarjonnut ajoittain mukavaa vaihtelua, kun opintoja on voinut suorittaa missä vain ja jopa milloin vain. Toki siinä on omat riskinsä, kun tallennettuja luentoja katsookin yhtäkkiä useampi kuukausi myöhässä(kö?).

-

Opiskelu kotona ja yliopistolla jatkui keväälläkin. Itse suoritin heti kevätlukukauden alkajaisiksi harkan ja treenasin kuumeisesti oikeaoppista jarrusta luistellessa, sillä kyseiseen harkkaan asti olin käyttänyt vaihtoehtoisia pysähtymistapoja luistellessani - ne tavat eivät kuitenkaan ollut sellaisia, että oisin ne oppilaille voinut opettaa. Kolme viikkoa harkassa kului nopsasti, samalla kun uusi hallituspoppoo hiljalleen alkoi muovautua tehtäviinsä - ittellähän lapikaspostin kirjoittelu vaihtui lerpsun ja tilimeininkien kirjoitteluun.


Tammikuu 2021, Veerun kotialbumit; jarrutusopettajieni  kanssa luistelemassa - nykyään oon ihan maisteri jarrutuksessa


Tapahtumia ja tempauksia pyrittiin järjestämään keväälläkin. Keväällä Lapikas liikkui liikkumistaan kolmen viikon ajan. Haasteen avulla saatiin selville lapikkaan kovin kilometrien kerryttäjä ja kovin vuosiluokka, mutta toki myös se, että ollaahan me lapikaslaiset kovia liikkumaan!  Talvipäivätkin päästiin viettämään vuodelle ominaisin menoin. Jokunen viikko sitten päästiin viettämään myös lapikkaan ensimmäisiä etäsitsejä, jotka olivat oikeinkin mukavat teams-zembalot. Huhtikuussa  fuksit pääsivät rajoitusten puitteissa osallistumaan vihdoin haalarikasteeseen kera uudenkarheat, siniset haalarinsa! Kasteen myötä fuksitkin osaavat ulkoiluttaa haalareita niiden arvonsa vaatimalla tavalla - toivotavasti vuosikertanne fuksimerkit koristelevat jo teidän haalareiden takataskuja! 


Huhtikuu 2021, Veerun kotialbumit; fuksimerkki in da making 


Kevät vielä jatkunee hetken, mutta oikea aika todeta, että hyvä vuosi ollut siis kaiken kaikkiaan. Tulevalta lukuvuodelta odotan vähintään yhtä mukavia hetkiä sekä tapahtumia, mutta myös Lovisan erilaisia kahvikuppeja. Näillä sanoilla tsempit viimeisiin viikkoihin, nyt jo mahdollisesti alkaneisiin kesätöihin tai ihan vain oleiluun - ihan mihin vaan tsemppejä kaipailet. Nähellään! 


ps. Lapikkaan toissapäivänä alkanut haalarimerkkikilpailu on käynnissä 9.5. saakka! Suunnitteleppa meille joku pähee merkki : ) Lisätietoa Lapikkaan instasta @lapikasry


- Veera