19/2021 - Keitä ne on ne tuutorit...

12.05.2021

Tuttuun tapaan myös tänä keväänä LYY pisti tuutorihaun pystyyn, jonka kautta Lapikas sai tuleville fukseille kymmenen uutta tuutoria. Tässä postauksessa paljastuukin muun muassa, että ketkä ovat lukuvuoden 2021-2022 tuutorit, mitä he odottavat tuutoroinnilta ja minkä Rovaniemen paikan he esittelisivät ensi syksyn fuksipalleroisille ensimmäisenä. 

Hellurei! Mie oon Alisa. Oon 20-vuotias ja kotosin Tervolasta eli aivan tuosta kivenheiton päästä Rollosta katottuna! Oon rennon rempseä blondi ja melko heittäytyvä tyyppi. Vapaa-aikani vietän yleensä salilla tai kavereitten kans rillutellessa.😌

Ootan tuutoroinnilta eniten sitä, että pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja pitään hauskaa porukalla! Paras muistoni fuksivuodelta on varmaan fuksisitsit etkoineen ja jatkoineen. 🎶

Veisin uunituoreen fuksin ensimmäisenä Cafe & Bar 21:n terdelle nauttimaan vaikkapa kupillisen kahvia tai kipollisen gelatoa. Kyseinen kahvila kun sopii sekä opiskeluun arkena että viinilasillisen nauttimiseen perjantai-iltana.

Kannattaa pakata paljon iloista mieltä mukaan eikä stressata tulevaa syksyä liikaa. Täällä teidät otetaan avosylin vastaan. 💙

Moi! Mä oon Emilia, tällä hetkellä 19-vuotias, mutta heinäkuussa täytän huimat 20 vuotta! Oon kotoisin Ikaalisista, mutta muutin Rovaniemelle viime syksynä. Vapaa-aika kuluu eniten musiikin parissa, ja mulla on myös pieni koira, Martta, joka asustelee nyt Ikaalisissa.

Odotan tuutoroinnilta, että pääsen tutustumaan uusiin tyyppeihin sekä keräämään hauskoja, uusia kokemuksia uusien fuksien ja muiden tuutoreiden kanssa! :)

Paras muistoni fuksivuodelta on varmaan fuksisitsit sekä Olet mitä syöt -sitsit! Mulla on luontokasvatus sivuaineena, joten myös retkeily ja seikkailu -kurssi on ollut tosi kiva :) Ja tietty uudet kaverit!

Ensimmäiseksi veisin uuden fuksin varmaan Cafe and Bar 21! Oon ite käynyt siellä lähes jokaisen paikallisen sekä muualla asuvan kaverini kanssa, ja se on oikein viihtyisä paikka :)

Tulevaa fuksisyksyä varten vinkkinä sanoisin, että lähtekää rohkeasti mukaan kaikkeen, mikä vähänkin kiinnostaa! Ei kannata pelkää sitä että tulee yksin, moni on samassa tilanteessa :) tsemppiä tulevaan syksyyn ja onnittelut hyvästä valinnasta! 💙

Moi! Mä oon Emmi, toinen ryhmän 3 tuutoreista. Oon 23-vuotias ja kotosin Kouvolasta tai tarkemmin ottaen Utista. Ennen Rolloon muuttoa ehdin asua vuoden Jyväskylässä, jossa opiskelin varhaiskasvatusta. Mun lempivuodenaika on talvi ja tykkäänki talvella olla paljon ulkona. ❄️ Luistelu ja lumilautailu on mun lempparilajit! ⛸🏂 Tykkään myös muutenki liikkua luonnossa ja touhuilla koiran kanssa.🌲🐶

Odotan innolla tuutorointia ja sitä, että pääsee suunnittelemaan erilaisia tapahtumia ja tutustumaan uusiin ihmisiin sekä tietysti opastamaan fukseja yliopistoelämään. 🤩

Paras muisto fuksivuodelta on ehdottomasti ekat viikot ja niitten tapahtumat. Etenkin Fuksiaiset on jääny hyvin mieleen. Veisin uuden fuksin ekana varmaankin Ounasvaaralle retkeilemään tai sitten Moonin tanssilattialle tanssahtelemaan! 💃🏻

Haluaisin toivottaa uusille fukseille paljon onnea opiskelupaikasta! Muistakaa osallistua mahdollisimman paljon tapahtumiin fuksivuonna! Siellä pääsee tutustumaan uusiin kivoihin ihmisiin ja pitämään hauskaa yhdessä. Älkää stressatko vielä syksystä, kaikki selviää sitten pikkuhiljaa, kun opinnot alkaa!

Multa saa tulla kyselemään, jos jokin esimerkiksi tulevissa opinnoissa tai opintojen alottamisessa mietityttää. Laita vaan rohkeasti viestiä tulemaan. 😌 Paljon tsemppiä opintoihin ja nähdään syksyllä tapahtumien sekä tutustumispäivien merkeissä!

Moi. Mä oon Helena Suomala ja oon 22-vuotias eli syntynyt -99. Muutin ite Rovikselle Oulusta viime kesänä. Rakastan musiikkia, animea ja Disneytä. Lisäksi myös luonto on todella lähellä mun sydäntä. Pidän myös eläimistä todella paljon, mutta valitettavasti olen allerginen niille... Oon aina tiennyt, että tahdon opettajaksi. Olin ennen tosi ujo (paitsi esiintymislavalla, tiedän, outoa), mutta Lapin yliopisto on tehnyt musta aivan uuden ihmisen sen suhteen ja nyt en enää pelkää sitä, jos joku tulee jutteleen mulle, vaan pidän siitä tosi paljon. Mun luonteeseen on aina kuulunut myös huolenpitovietti ja siksi olen todella onnellinen, että saan olla lukuvuoden 2021-22 tuutori.

Tuutoroinnilta odotan varmaankin eniten sitä, että saan itse olla uusille opiskelijoille samanlainen "suojelusenkeli" ja tuki, mitä mun omat tuutorit oli mulle noin vuosi sitten. Voin myöntää, että itse en olisi parjännyt ilman heitä, vaan sain heiltä korvaamatonta apua ja tukea.

Paras muisto mun omalta fuksivuodelta on mun omien tuutoreiden tuki ja se, kuinka Lapin yliopiston ihana ja turvallinen ilmapiiri sai mut vasta nyt tavallaan aukeamaan kukkaan ja tajuamaan, kuka mä oikeesti olen ja haluan olla. Tottakai myös bileet oli parhaita! XD

Jos mä saisin valita aivan ensimmäisen paikan jonne uudet fuksit viedään, se olis varmaan Kirkkolampi. Se on tosi kaunis ja ihana varsinkin kesäisin. Ja sieltä sit Kansan pubiin ne jotka haluu. 😅

Parhaiksi vinkeiksi fuksivuodelle mulla ei oo muuta, kun että ole rohkeasti oma itsesi, sinut hyväksytään täällä kyllä juuri sellaisena kuin olet ja että opiskele ahkerasti, mutta ota samalla kaikki ilo irti fuksivuodesta. Se tulee olemaan yksi sun parhaista vuosistas koko sun elämässä.

Ja tottakai terkut kaikille teille uusille ihanille fuksipalloille, jotka pääsette ens vuonna meidän huomaan. Rohkeasti ja ilon kautta vaan! Mä lupaan, että täällä teidät hyväksytään just sellaisina kuin te ootte.

Rakkain terveisin, tuutori Helena Suomala

Ps. Jos vaan mitenkään intoa löytyy, niin Luka-linja on paras. Itekin oon lukalainen ja se on ihan parasta.

Moikka! Mun nimi on Marianne, mut tunnetaan kuitenkin paremmin nimillä Smaiqi ja Maikku. Oon 23-vuotias ja oon kotoisin Tampereelta. Pelaan jääkiekkoa ja tykkään urheilusta. Oon aika energinen tyyppi eli usein mut löytää tekemästä jotain muuta kuin kattomasta Netflixiä himassa.

Odotan tuutoroinnilta paljon uusia iloisia kohtaamisia teidän fuksien kanssa ja myös tapahtumia, joissa koko yhteisö on mukana! Odotan sitä kaikkea kivaa, mitä ikinä tuleman pitää!

Mun paras muisto fuksivuodelta on ehdottomasti ne kokemukset ja hetket uusien ystävien kanssa niin opiskellen kuin vapaa-ajallakin. Yhteisö on täällä parasta.

Ensimmäiseksi täytyy nähdä upea ja ihana Rovaniemen luonto, joten veisin uuden fuksin johonkin metsään tai joen varrelle retkelle!

Onnittelut ja tervetuloa Rovaniemelle ja Lapin yliopistoon! Tuu avoimin mielin ja omana itsenäsi, täällä odotetaan just sua! Nähdään pian ja nautitaan opiskelijaelämästä! ❤️

Mä oon Marja, 21-vuotias paljasjalkainen tamperelainen. Muutin syksyllä Rovaniemelle, joka oli yks mun suurimmista haaveista. Harrastan kaikenlaista musisointia ja tykkään käydä kävelyillä. Tykkään tehdä kaikkea luovaa ja multa löytyy ideoita joka lähtöön.

Tuutoroinnilta odotan hulluu menoo ja ihania kohtaamisia uusien fuksien kanssa. Odotan innolla syksyn tapahtumia ja sitä, kun saa olla tukena uusille opiskelijoille opintojen aloituksessa.

Mun paras muisto fuksivuodelta on ehdottomasti luka-opintoihin kuulunut lumikenkäilyretki. Retki oli tammikuussa ja ulkona oli 30 astetta pakkasta, mutta kaikki oli mukana hyvällä mielellä. Pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa lumikenkiä, tähtitaivas näkyi yläpuolella ja reissu oli muutenkin unohtumaton.

Rovaniemen luonto on upea ja tän ekan vuoden aikana se on ollut mulle tärkeä paikka, jossa voi rentoutua ja hengähtää hetken. Siksi veisin uuden fuksin ensimmäisenä Ounasvaaran näköalatornille katsomaan upeita maisemia ja auringonlaskua sekä syömään iltapalaa nuotion äärelle.

Huippua, että ootte päässy Lappiin opiskelemaan! Nyt nokka kohti opintoja, älkää stressatko liikaa ja nauttikkaa matkasta!

Heippatihei, täällä Minna, kaksikymmentäneljävuotias Kajaanin kasvatti. Oma fuksivuosi hujahti silmänräpäyksessä ohi, joten mun vinkki onkin, että ota kaikki mahdollinen irti tulevasta vuodesta. Haluatko kavuta kavereiden kanssa Käyrästunturille? Tee se! Kiinnostaako ainejärjestötoiminta? Mukaan vaan! Oletko aivan täpinöissäsi hauskoista tapahtumista? Ei auta kuin osallistua! Rovaniemi on täynnä mahdollisuuksia, joista kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Tästä postauksesta voit kurkata, että mitkä ovat meidän lerpakelaisten huomionarvoisia asioita Rollossa. Ja ei hätää, jos jännittää esimerkiksi se, että saako täältä kavereita: meidät opeopiskelijat tunnetaan siitä, että tullaan loistavasti kaikkien kanssa toimeen. Mutta muistakaa nykäistä meitä tuutoreita hihasta, jos tuntuu, että tarvitsette missä tahansa asiassa tukea. Pyrimme auttamaan ja ohjaamaan teitä parhaamme mukaan 🥰

Ja jos sinä, uunituore fuksi, tykkäät esimerkiksi liikunnasta, niin suosittelen ehdottomasti sporttipassin/hyvinvointipassin hankkimista. Sen kertamaksulla avautuu valtavasti urheilumahdollisuuksia ja minusta saisikin todennäköisesti seuraa eri lajien pariin. Tänä vuonna onkin tullut käytyä sulkapalloilemassa useasti ja alankin olla aika vikkelä kintuistani, joten eiköhän pistetä matsit pystyyn!

Viime syksyltä mun lempparitapahtuma oli ehdottomasti Fuksiaiset, jolloin pääsimme kiertelemään ihanalla porukalla aurinkoista Rovaniemeä. Tätä tapahtumaa et halua missata tulevanakaan syksynä 😊 Nähdään elokuussa & tervetuloa huippuun opiskelijayhteisöömme! 💙 

Moi, mun nimi on Riku ja oon toinen ryhmä 3 tuutoreista! Oon 22-vuotias ja tänne Rovaniemelle oon tullu Kokkolasta. Vapaa-ajalla tykkään liikkua koiran kans, käydä kuntosalilla ja pelailla futista🐶🏋🏻‍♂️⚽️ Muuten aika meneekin eri sarjoja ja leffoja katsellessa sekä kavereiden kanssa hegaillessa🎬

Tuutoroinnilta odotan eniten tapahtumien järjestämistä, fukseihin tutustumista sekä heidän ohjaamista yliopisto- sekä opiskelijaelämään😌

Koronasta huolimatta fuksivuodelta kertyi paljon mahtavia muistoja, mut jos joku täytyy valita niin fuksiaiset (ja pönttärit) on jääny mieleen🎉

Uunituoreen fuksin veisin Roy Clubille aka Roippariin nauttimaan leuat lattiaan pudottavasta karaokesta sekä hehkeästä tanssilattian meiningistä🎤🕺🏻

Kannattaa ehottomasti osallistua järjestettäviin tapahtumiin, sillä niissä pääsee hyvin tutustuun kanssafukseihin sekä muihin vanhempiin opiskelijoihin! Muhun voi aina olla yhteydessä mieltä askarruttavissa, niin opintoihin kuin opiskelijaelämäänkin liittyvissä asioissa☺

Moi! Mä oon Veera, 21-vuotias ja kotoisin Laukaasta. Aivan siitä Jyväskylän vierestä. Opiskelun lisäksi pidän piirtämisestä ja käsitöistä. Lisäksi aikaa tulee vietettyä ulkona. Lempipaikkojani ovatkin Kirkko- ja Harjulampi sekä Ounasvaara. Ounasvaara olisikin paikka, jonne veisin uunituoreen fuksin. Rovaniemen luonto on yksi parhaista puolista täällä!

Odotan tuutoroinnilta uusia ystäviä sekä sitä, että saan olla luomassa fukseille unohtumatonta vuotta! Omat parhaat muistoni fuksivuodesta liittyivät juuri ensimmäiseen viikkoon. Sieltä parhaiten on jäänyt mieleen Amazing Race, jossa pääsi tutustumaan kunnolla uusiin opiskelukavereihin.

Ja lopuksi muutama vinkki tulevaan syksyyn! Älä jännitä liikaa etukäteen. Tulet varmasti pääsemään mukaan porukkaan. Lisäksi suosittelen lähtemään tapahtumiin rohkeasti mukaan, vaikka aluksi jännittäisikin. Ensimmäisten viikkojen aikana tulet saamaan paljon uutta tietoa ja voi tuntua, että kaikkea ei pysty sisäistämään. Älä kuitenkaan huoli, meiltä tuutoreilta voit aina kysyä uudestaan, jos jokin meni ohi :) 

Odotan innolla teihin tutustumista! Viettäkää ihana kesä ja toivottavasti näemme syksyllä livenä! 

Moi kaikki! Oon Venla 19v ja kotoisin Suomussalmelta Kainuusta. Ootan tuutoroinnilta sitä, että pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja osallistumaan fuksien elämään ensimetreiltä lähtien😎 Paras muisto omalta fuksivuodelta on varmasti Jallupiilo. Siellä oli hyvä meininki! Veisin uunituoreen fuksin ensimmäisenä Kemijokeen. Paras vinkki tulevaa fuksisyksyä varten on tulla avoimin mielin aloittamaan yliopistotaival🥰

Vielä kerran: tervetuloa fuksit loistavaan yliopistoomme! Näiden tyyppien huomassa tulette saamaan ikimuistoisen fuksivuoden. Tsemppiä pääsykokeisiin & syksyllä sitten nähdään!🤩