37/2021 - Projektina opiskelijahaalarit

15.09.2021

Uudet fuksit ovat nyt asettuneet taloksi ja ensimmäisten viikkojen tapahtumat ovat takanapäin. Tuutorin roolissa olen päässyt vastailemaan monenlaisiin kysymyksiin, mutta yksi aihe on noussut ylitse muiden. Lapikkaan siniset haalarit ovat saaneet fuksien keskuudessa ihailevia katseita ja he ovat palaneet halusta tietää, miten he voisivat saada myös itselleen nämä perinteikkäät opiskelijan tunnusmerkit. Siitä syystä tässä postauksessa palailen vuoden takaiseen haalariprojektiimme ja teillekin selviää, mitä kaikkea kulissien takana tapahtuikaan.

Vuosi sitten syksyllä koko urakan laittoivat käyntiin tuutorimme, jotka värväsivät jokaisesta ryhmästä kaksi haalarivastaavaa. Saatuamme tiimin kasaan ryhdyimme tuumasta toimeen: kokoonnuimme yhdessä pohtimaan, että miten jaamme hoidettavat tehtävät, jotta saisimme opiskelijahaalarit mahdollisimman pian tilattua. Esimerkiksi yhden tulisi hoitaa sovitushaalareiden tilaus, toinen voisi tehdä kokokyselylomakkeen, kolmas hoitaisi sponsorilaskutuksen ja neljäs lopulta haalareiden tilaamisen. Totesimme sponsoreiden hankinnan päävastuun olevan meillä haalarivastaavilla, mutta sovimme myös tiedottavamme opiskelutovereitamme, että kaikki saavat tiedustella yritysten kiinnostuksesta sponsorointiin osallistumisesta. Tämän pandemiatilanteen vuoksi meitä aluksi huolestutti, että lähtisikö yksikään yritys mukaan projektiimme, sillä opiskelijahaalareihin tulevat mainokset eivät välttämättä ole heille tällaisena aikana ykkösprioriteettina.

Onneksemme kuitenkin useampi yritys lähti mielellään tukemaan haalarihankintaamme ja tämän myötä myös muut projektin palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Saimme sovitushaalarit nopeasti käyttöömme ja varasimme muutaman päivän sovituksille aikaa koko vuosikurssillemme. Sovituksen yhteydessä jokainen vastasi kokokyselyyn, jonka teimme Google Formsilla, jotta saimme suoraan yhteen paikkaan talteen tilattavat haalarimäärät.

Haalarisovitusten jälkeen kokoonnuimmekin pohtimaan haalareihimme haluamiamme yksityiskohtia. Pyrimme ottamaan huomioon sekä tuutoreilta kuulemamme vinkit että opiskelukavereidemme toiveet, joiden kautta päädyimme kokonaisuuteen, jonka uskoimme olevan kaikkien mielestä vallan mainio. Omat tuutorimme vinkkasivat esimerkiksi, että napilliset haalarit ovat helpompi solmia vyötärölle verrattuna vetoketjullisiin haalareihin. Itse taas lisäsimme haalareihimme yhden vetoketjullisen ekstrataskun ja lahkeeseen heijastinnauhan. Vetoketjutaskulle on ainakin ollut itselläni käyttöä, eikä heijastimiakaan voi koskaan olla liikaa😎

Ennen lopullista haalareiden tilaamista meidän tuli vielä varmistaa, että jokainen haalareita hamuava on maksanut Lapikkaan jäsenmaksun, jotta olisi oikeutettu käyttämään Lapikkaan logolla varustettuja haalareita. (Olettehan fuksit jo muistaneet maksaa? Tästä klikkaamalla ohjeisiin!) Kun kaikki oli kunnossa, teimme lopullisen tilauksen lokakuun puolivälissä ja haalarimme saapuivat Rovaniemelle kolmessa valtavassa paketissa jo marraskuun alussa. Olimme odottaneet haalareiden saapumista malttamattomina ja tämän seurauksena innokkaina odotimme myös haalarikastettamme. Pandemiatilanne kuitenkin pisteli parastaan, jonka vuoksi haalarimme saivat jäädä hetkeksi odottelemaan pukijoitaan.

Mutta vain hetkeksi, nimittäin marraskuun loppupuolella Lapikas järjesti vuosijuhlahulinoihinsa kuuluvan Jallupiilo-tapahtuman. Silmiimme syttyi tästä toivonkipinä ja kysyimme, että saisimmeko me fuksitkin vetää uudenkarheat haalarimme jalkaan ja osallistua ensimmäistä kertaa tapahtumaan opiskelijahaalareissa. Lupa myönnettiin ja haalarit pääsivät tutustumaan lumiseen Takametsään.

Myös loppujen lopuksi haalarikasteemme järjestyi huhtikuun lopulla sopivasti ennen vappua: pääsimme kiertämään syksyn fuksiviikoilta tuttuun tapaan erilaisia rasteja omissa opiskeluryhmissämme. Tapahtumasta iso kiitos kuuluu huipuille tuutoreillemme, sillä haalarikaste toi kevääseen hetkeksi taas sen tunteen, että kuulumme tosiaan opiskelijayhteisöön.

Itse opiskelijahaalariprojekti oli kokonaisuutena antoisa ja mikä parasta: pääsimme vaikuttamaan siihen, millaiset haalarit koko vuosikurssimme saa. Suuret kiitokset vielä meitä ohjeistaneille tuutoreillemme Annalle & Heidille, sekä tietysti kaikille vuosikurssilaisillemme, jotka kyseli sponsoreita!😊 Eikä passaa unohtaa tietenkään haalarisponsoreitamme, kiitos tuhannesti teillekin! (Koska onhan nyt hyvin todennäköistä, että he lukevat Lerpaketta...)

Haalarivastaavat 2020, kuvassa ylhäältä lähtien: Emilia, Emmi, Maija, Venla, Katsu, Selina ja Minna. Kuvasta uupuvat ahkerat harkkalaiset Pinja, Riku ja Ella.
Haalarivastaavat 2020, kuvassa ylhäältä lähtien: Emilia, Emmi, Maija, Venla, Katsu, Selina ja Minna. Kuvasta uupuvat ahkerat harkkalaiset Pinja, Riku ja Ella.

Tsempit vielä tämän vuoden haalarivastaaville! Kaikki uurastus on sen arvoista, kun saatte omat haalarit käsiinne. Ja jalkoihinne. Tai ylipäätään yllenne. 

Ja kyllä, raahasimme haalarit harkkarille vain kuvaa varten. 

- Minna