38/2021 - Fuksiviikot
Maanantaina 23.8.2021 auringon paistaessa ja pienen syystuulen puhaltaessa tallustivat uudet Lapikkaan fuksipalleroiset kohti yliopistoa. Yliopistolla vastassa fukseja olivat innokkaat tuutorit. Voin kuvitella, kuinka osaa fukseista varmasti jännitti. Ensimmäinen kohtaaminen yliopistolla on varmasti monelle jännittävä paikka. Saattaa olla ihan ensimmäinen kerta, kun näkee yliopiston lähietäisyydeltä sekä tulevat vuosikurssilaiset.
Ensimmäisessä tapaamisessa tuutorit pääsivät esittelemään itsensä. Tämän jälkeen alkoi tutustumisleikit. Leikkejä oli monia ja monessa leikissä puheensorina kävi. Tänäkin vuonna fukseja on ympäri Suomea saapunut Lapin yliopistoon opiskelemaan luokanopettajiksi. Leikkien aikana pystyi huomata ujoja hymyjä, naurua, ehkä hieman jännitystä ja soljuvia keskusteluja.
Tiistaina fukseille oli luvassa urheilua Susivoudin kentällä. Norsupallo Lapikkaan kunnialajina tuli fukseille tutuksi. Pelin aikana nähtiin paljon maaleja sekä kaikkensa antaneita fukseja, maalituuletuksia ja riemukkaita fuksipalleroiden kasvoja.
Fuksit pääsivät nauttimaan myös Amazing Race Rollosta. Sää ei ehkä ollut suotuisin, mutta fukseilla näytti olevan hauskaa. He pääsivät suorittamaan erilaisia rasteja. Hallituksen rastilla päästiin improamaan ja heittäytymään. Oli hienoa nähdä, kuinka upeita heittäytyjiä ja esiintyjiä meillä täällä on. Tapahtuman mukaisesti fuksit pääsivät tutustumaan Rovaniemeen, esimerkiksi ylistystä keränneen Rovaniemi-kroketin parissa.
Perinteisen rastikierroksen jälkeen päästiin nauttimaan yhdessäolosta Valdemarin rannalle. Paikalle oli myös saapunut vanhempia opiskelijoita. Tunnelma oli tiivis ja yhteisöllinen. Oli hienoa nähdä, kuinka ihmiset viettivät aikaa yhdessä ja heittäytyivät ponileikin antiin.
Torstaina tuutorit tutustuttivat fukseja myös Ounasvaaraan retkeilyn parissa. Perjantaina taas fuksit pääsivät kisailemaan Suurmestari-kilpailussa yhdessä lastulaisten kanssa. Suurmestari-tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa ja rasteilla sai käyttää nokkeluutta hyödykseen. Sääkin suosi ja hauskaa oli.
Seuraavan viikon keskiviikkona päästiin kotiapproilemaan. Hallituksen pisteellä fuksit pääsivät vapauttamaan sisäisen sanoittajansa ja he uudelleensanoittivat suositun Frontside Ollie -kappaleen. Lopputulokset olivat aivan huikeita. Keitä ne on ne tuutorit -rastilla fuksipalleroiset pääsivät kunnolla pähkäilemään, että ketä ne tuutorit nyt oikein ovat (tällä rastilla oli hyötyä, jos oli lukaissut Lerpakkeesta tuutoriesittelyn läpi). Lisäksi rasteilla päästiin mm. joogaamaan ja pantomiimin pyörteisiin.
Fuksiviikot kruunasi fuksiaiset, joiden teemana toimi Olympialaiset. Asuja oli moneen lähtöön ja mielikuvitusta niistä ei puuttunut: löytyi voimistelijoita, uimaria, urheilufaneja, talviurheilijoita ja jopa suunnistusjoukkue. Rastikierroksen päätteeksi kokoonnuttiin Jätkänpatsaan juurella, missä laulettiin oikein ammattilaisottein Minun Lapikkaani sekä Oi Rollo on. Lisäksi paras asu palkittiin ja totta kai kierroksen voittajajoukkue.
Fukseilla on tänä vuonna menossa mukana ensimmäistä kertaa fuksipassi, mikä on varmasti osittain täyttynyt fuksiviikkojen myötä ja se tulee kulkemaan fuksien mukana lukuvuoden edetessä. Hauskoja tehtäviä riittää varmasti vielä pitkäksi aikaa ja passien täytyttyä niiden omistajat palkitaan ruhtinaallisesti. Kuulimme huhua, että jos joku passin tehtävä on jäänyt välistä, niin aina voi kysyä tuutorilta korvaavan tehtävän, joten ei hätää senkään suhteen ole.
Paljon on jo näihin muutamaan viikkoon mahtunut, mutta vielä on koko lukuvuosi edessä. Nauttikaa fuksit tästä vuodesta ja samoin myös vanhat opiskelijat, kaikkea hauskaa on tälle syksylle vielä luvassa ;)
- Selina