40/2024 - Mies kasvihuoneessa!
Juttu pohjautuu omiin kokemuksiin hyötykasvien kasvattamisesta ja säilömisestä kesältä 2024. Toivottavasti maistuu
Osa teistä saattaa muistaa viime vuonna, kun mies keittiössä teki paluun. Viimeisestä jutusta aikaa on vierähtänyt hetki ja toki myös keittiössäkin on oltu. Viime kerralla mies oli kotakeittiössä, minne mies on tällä kertaa eksynyt?
Usein kuullaan puhuttaen, että kesä on opettajan parasta aikaa. Usein viittaukset liittyvät kesälomaan, mutta lomailun lisäksi kesällä erityisen hienoa on kasvukausi. Tällä kertaa mies siirtyy keittiöstä kasvihuoneeseen ja pääsemme tarkastelemaan millaisia hyötykasveja on mahdollista kasvattaa, vaikka puutarhurina olisi amatööri opeopiskelija. Kurkataan lopuksi myös, kuinka paljon satoa oikein tuli ja miten sitä säilöttiin tulevaa syksyä varten? Lopussa kuulemme myös vinkit kotitaloustieteitä opiskelevalta hyötykasviyhdistys -aktiivilta Elias Pusalta, miten voit helposti viljellä yrttejä parvekkeella.
Ennen kesää 2024 olen äitini kanssa kasvattanut muutamia chilejä takapihallani, missä oma roolini on ollut innostua ja väliajoin huolehtia kastelusta. Näillä saatesanoilla voitte ymmärtää, että kasvihuoneprojektin aloittaminen vaati syventymistä asiaan. Kohta tulette huomaamaan, että on hyötykasvien kasvattaminen mahdollista ilman suurempaa kokemusta, kun jaksaa perehtyä aiheeseen ja olla sinnikäs. Samoja vinkkejä on mahdollista hyödyntää ihan tavallisessa viljelyssä, vaikka takapihalla tai jopa parvekeviljelyssä.
1. Vinkki: Useat aloittelijat painivat samankaltaisten ongelmien parissa. Itse löysin paljon vinkkejä ja neuvoja Facebook-ryhmästä nimeltä kasvihuoneviljelijät.
Alkukesästä piirtelin muistioon erilaisia pohjapiirrustuksia, miten saisin sijoitettua kasvit mahdollisimman fiksusti ja tehokkaasti kasvihuoneeseen. Suunnittelun jälkeen oli aika hankkia taimia. Edullisimmillaan saat kattavan lajitelman taimia ja niiden ylläpitoon vaadittavat esineet vain muutamilla kympeillä.
2. Vinkki: Suunnittele ennakkoon, miten sijoitat kasvit. Osa kasveista tarvitsee enemmän valoa kuin toiset ja toiset kasvaessaan vievät enemmän tilaa kuin toiset. Selvitä myös mitkä kasvit viihtyvät sinun kasvuvyöhykkeellä esim. viinirypäle kasvaa huomattavasti paremmin Hangossa kuin Utsjoella.
Aloittelijana ja vaivattomuuden arvostajana suosin valmiita taimia, jotka voi istuttaa helposti esimerkiksi valmiisiin kasvusäkkeihin. Taimista kasvattamisessa ylimääräinen säätö ja stressaaminen vähenevät ja voit keskittyä olennaiseen. Aloittelijalle helppoja kasveja voisivat olla erilaiset chilit tai amppelitomaatit. Vastaavasti kasvihuonekurkku tarvitsee enemmän huolta, kasvutilaa ja on tarkempi muistakin kasvuolosuhteista.
Omaan kasvihuoneeseeni päädyin valitsemaan 3kpl kurkun taimia, 2kpl runkotomaatteja, 3kpl chilejä, yhden chilipaprikan sekä muutamia yrttejä kuten basilikaa tai sitruunamelissaa. Kesän aikana kuitenkin huomasin näiden lisäksi kasvihuoneeseen kertyneen muutaman ylimääräisen tomaatin sekä jotain muitakin kasveja.
Oman hyvinvoinnin kasvattamiseksi ja sadon turvaamiseksi päädyin hankkimaan myös kasvihuoneeseen Blumat-merkkisen kastelujärjestelmän, jota suosittelen ehdottomasti, jos haluat pientä vapautta kesän aikataulujen suunnitteluun sekä tasaisen kastelujärjestelmän.
3. Vinkki (kasvihuoneesta haaveileville): Jos käytössäsi on kasvihuone hanki kastelujärjestelmä! Se vapauttaa aikaasi kesällä kaiken muun tekemiseen. Tämän lisäksi järjestelmä huolehtii tasaisen kastelun kaikille kasveille niiden veden tarpeen mukaisesti. Osa kasveista saattaa tarvita useita litroja vettä päivässä kovimmilla helteillä.
Istuttamisen ja kastelujärjestelmän hankkimisen jälkeen kesällä pystyin keskittymään kasvien lannoitukseen sekä kasvun tarkkailuun. Kun kasvuolosuhteet ovat kunnossa on viljely itsessään melko vaivatonta. Kesän edetessä näiden ohella tietenkin sadon korjaamisesta tuli myös kiva rutiini kesäiltoihin. Uudesta harrastuksesta innostuessa koin kuitenkin hieman haastavaksi pysytellä poissa kasvihuoneelta ja usein huomasin hengaavani siellä, vaikka mitään tehtävää ei olisikaan ollut. Kesän aikana en laskenut kuluttamia tunteja, mutta yllätyin, kuinka helppohoitoista viljely voi parhaimmillaan olla. Kiitos tästä kuuluu varmasti ainakin osittain hyvälle suunnittelulle.
Loppukesästä yllätyin, kuinka hyvin projektini oli onnistunut ja satoa oli saanut jakaa naapureille saakka. Kuluneena kesänä en tarkasti laskenut sadon määrää, koska odotukset eivät olleet korkealla. Arviolta laskeskelen kurkkuja tulleen yli 50 kpl, tomaatteja lähemmäs 10 kg sekä chilejä muutamia satoja. Sadosta iso osa käytettiin kesällä erilaisiin salaatteihin tai grillikasviksina. Syksyn lähestyessä kohtasin ongelman ja täytyi keksiä, miten näitä tuotoksia voisi säilöä talvea varten.
4. Vinkki: Muista nauttia! Erityisesti nykyaikana, kun kaikki on helposti ja nopeasti saatavilla kaupasta on mieltä ylentävää nähdä kuin pienestä taimesta voit sinnikkyydellä kasvattaa itsellesi samanlaista ja parempaa satoa kuin kaupan hyllyltä ostettu!
Säilömisessä keskityin kurkkujen ja chilien säilömiseen. Kurkuista kokeilin tehdä suolakurkkuja, jotka onnistuivat paljon paremmin kuin osasin odottaa. Kokeilin myös tehdä hieman kurkkusalaattia, mutta sen tekeminen vaatii vielä hieman kehittämistä ensi vuonna. Suolakurkkujen tekeminen on melko vaivatonta ja samalla kerralla voit valmistaa suuriakin määriä suolakurkkuja. Itse tehdessä tein muutamasta kilosta 6 purkkia suolakurkkuja.
Perinteisesti chilien kypsyessä hieman myöhemmin kuin useat muut kasvit pääsin työstämään niitä vasta syyskuussa. Lähes kaikki chilit kuivasin joko pöydällä tai kasvikuivurissa. Huomasin molempien vaihtoehtojen olevat toimivia, mutta jos olet malttamaton tai arvostat nopeutta suosittelen kasvien kuivaamista joko uunissa tai kuivurissa. Chilien kuivaamisen jälkeen ne jauhetaan joko morttelissa tai esim. kahvimyllyssä ja chilijauhe on valmista. Kolmesta chilistä sain itselleni koko talveksi chilijauhetta!
Lyhyeen tarinaan on mahdotonta liittää niitä kaikkia kokemuksia ja tunteita, mitä uuden harrastuksen parissa voi kesänä kokea ja oppia. Erityisesti tulevana opettajan aloin pohtimaan, miten näitä taitoja ja kokemuksia voisi saada tuotua oppilaiden arkeen ja samalla kehittää heidän luontosuhdettaan. Raumalla Norssin yhteydessä toimii opetuspuutarha! Miksei se voisi toimia muuallakin?
5. Vinkki: Uskalla kokeilla! Ei se niin vaikeaa ole kuin luulet. Kokeilemalla voit löytää itsellesi uuden mukavan harrastuksen.
Mutta entä, jos minulla on vain parveke? Seuraavaksi kuulette hyötykasviyhdistys -aktiivi Elias Pusan vinkit helppoon parvekeviljelyyn:
"Viljele yrttejä helposti ja edullisesti parvekkeellasi! Rakastan itse yrttien kasvattamista, mutta opiskelijana törmään usein haasteisiin tämän harrastuksen kanssa. Yrttien esikasvatus olisi hyvä aloittaa viimeistään huhti-toukokuussa, ja parasta satoa saa yleensä elo-syyskuussa. Kahden paikkakunnan välillä matkustavalle tällainen viljely ei kuitenkaan ole ideaali vaihtoehto. Kuitenkin haasteet voivat toisinaan synnyttää loistavia oivalluksia! Muutaman viikon pohdinnan jälkeen löysin ratkaisun viljely harrastukseeni, ja nyt jo kolmatta vuotta peräkkäin parvekkeellani kukoistaa upea yrttipenkki. Yrtit voi istuttaa syyskuussa opintojen alkaessa, ja satoa saa yleensä marras-joulukuuhun asti, riippuen pakkasista.
Olen rakentanut istutusalustan kahdesta suorakaiteen muotoisesta ruukusta, joista toinen on ylösalaisin istutuspenkkini tukena ja toinen toimii varsinaisena istutuspenkkinä sen päällä. Istutuspenkkiin laitoin tavallista puutarhamultaa, jonka kastelin huolellisesti kauttaaltaan. Tähän multaan istutin kaupasta ostettuja ruukkuyrttejä noin 15 cm välein. Näin saat heti tuuheat ja edulliset yrtti-istutukset. Yrttien kannattaa antaa juurtua noin viikon ajan, jolloin ne alkavat kasvaa paremmin. Erityisesti ensimmäisen viikon aikana on tärkeää huolehtia siitä, että penkki pysyy jatkuvasti kosteana. Älä huolestu, jos yrtit hetkellisesti nuukahtavat istutuksen jälkeen – tämä on normaalia, kun ne vaihtavat kasvupaikkaa.
Istutettaviksi kannattaa valita lajikkeita, jotka kestävät hieman kylmyyttä, jolloin satokausi pitenee. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi tilli, timjami ja persilja.
Noin viikon juurtumisen jälkeen voit leikata yrttejä käyttöösi. Tuoreet, itse kasvatetut yrtit tekevät jokaisesta ateriasta herkullisemman ja näyttävämmän!"
Kaikki hyvä loppuu aikanaa, kuten 2024 satokausi. Kasvihuone on nyt puhdistettu ja valmiina talvehtimaan. Parasta viljelyssä on, että sama seikkailu on edessä ensi kesänä ja aina jotain voisi tehdä paremmin. Ehkä kokeilen ensi syksynä Eliaksen innoittamaa parvekekasvatusta! Seuraavaksi on kuitenkin hyvä laittaa suolakurkkuja leivän päälle ja nautiskella ennen kuin helmikuussa on aika kylvää siemenet seuraavaa seikkailua varten!
Lähtökohtaisesti suosittelen ottamaan yhteyttä ammattilaisiin, mutta jos haluat keskustella tai kysyä jotain hyötykasvien kasvattamiseen liittyen nykäise hihasta tai laita viestiä :)
- Kasvihuone-mies Jani