47/2021 - SOOLin järjestökurssilla

24.11.2021

Pitkän tauon jälkeen pääsimme nauttimaan kasvokkain tapaamisesta myös OAJ:n ja SOOLin järjestämän järjestökurssin muodossa Scandic Kuopiossa 13.-14.11. SOOLin aluetoimijoiden taival alkoi jo perjantaina omalla koulutuspäivällä, jolloin kaikki tämän pestin uudet kauniit kasvot pääsivät toisilleen näyttäytymään. Järjestökurssille pääsi osallistumaan aluetoimijoiden ja SOOLin hallituksen lisäksi 2-3 edustajaa jokaisesta jäsenyhdistyksestä. Kylmää pohjoista lähti edustamaan Lapikkaan puheenjohtaja Elisa Hälinen allekirjoittaneen kanssa.

Kurssilla osallistujat pääsivät nauttimaan muun muassa SOOLin hallituksen ajankohtaisesta infosta, ISYY:n SILLAT-hankkeen koordinaattorin Riina Pääkkösen pitämästä koulutuksesta sekä järjestötoimintaa tukevista työpajoista. Näiden lisäksi koko kurssin voimin tutustuttiin hotellin lähiympäristöön kuvasuunnistuksen muodossa. Osallistujia hemmoteltiin myös viikonlopun ajan erittäin herkullisella ruokailutarjonnalla, josta kaikkien mahat varmasti vieläkin nostavat hattua Scandicin ravintolan henkilöstölle. 

Opiskelijoille suunnattu tapahtuma ilman sitsihenkistä lauleskelua ja lasin kohottamista olisi kuitenkin kuin SOOLin jäsenyys ilman jäsenetuja. Onneksi nämäkin toteutuivat lauantaina illallisen yhteydessä. Lopulta sunnuntain viimeisten työpajojen ja ruokailujen jälkeen kurssilaiset lähtivät virkeinä ja mieleltään rikkaampina paluumatkalleen kohti omia kampuksiaan malttamattomana jakamaan viikonlopun aikana saamiaan ideoita myös muille.

Kaiken kaikkiaan kurssilla oli hyvä meininki päällä koko viikonlopun ajan, osallistujat näyttivät nauttivan olostaan ja varmasti monet saivat myös hyviä vinkkejä tulevaisuuden järjestötoimintaa varten. Henkilökohtaisesti hienointa oli kuitenkin kokoontua koko valtakunnan opeopiskelijoiden edustajien kanssa saman katon alle muistuttamaan, että emme ole täällä kaukaisessa Lapissakaan yksin, vaan osa laajempaa yhteisöä, jota yhdistää rakkaus opettajuutta kohtaan.

- Janne, SOOLin aluetoimija