20/2018 - Make way for the Tutors

14.05.2018

Päätökset on tehty ja paperit on allekirjoitettu; Lerpakkeella on ilo ilmoittaa, että tulevan 2018-2019 lukuvuoden Lapikkaan tuutorit ovat valittu. Kiitoksia kaikille hakijoille sillä teitä oli ennätysmäärä hakemassa tänä vuonna ja onneksi olkoon uusille tuutoreille!


"Mutta mikä on tuutori?" saatat kysyä erityisesti jos olet hakemassa ensimmäistä kertaa yliopistoon opiskelemaan. Tuutori, virallisemmalta nimeltään opiskelijatuutori, on opiskelija joka on saanut ohjaajan koulutuksen ja jonka tehtävänä on auttaa teitä, uusia opiskelijoita, tutustumaan Lapin yliopiston käytänteisiin, Rovaniemeen sekä muihin opiskelijaelämään koskeviin asioihin joissa saatat tarvita tukea. Jokaisella ryhmällä tulee olemaan omat vastuutuutorinsa jotka erityisesti ottavat kopin omasta ryhmästään mutta kaikki tuutorit tulevat olemaan teidän apunanne. Tulette tutustumaan tuutoreihin tulevana syksynä jo ennen yliopiston virallista avausta.

-T

Mie oon Emilia, 20 -vuotias aito ja alkuperäinen rovaniemeläinen. Harrastuksista liikunta on se mun juttu ja täällä Rovaniemellä onki huiput puitteet eri lajien harrastamiselle. Erityisesti futis on lähellä mun sydäntä vuosien harrastamisen jälkeen. Urheilun lisäksi autokaraoke kavereiden kans tai Netflix maraton on mulle mieluisaa ajanvietettä.

Oman unohtumattoman fuksivuoden aikana pääsin tutustumaan uusiin mahtaviin ihmisiin ja viettämään aikaa ihanien lapikaslaisten kans. Rovaniemi on mahtava paikka elää ja opiskella, koska täällä ihmisillä on aikaa toisilleen. Niin yliopiston henkilökunnalla kuin muillakin. Tehdään parhaamme muiden tuutoreiden kans, että uusilla fukseilla olis vähintään yhtä huippu fuksivuosi ku meillä oli!

Multa voi tulla kyseleen mitä vaan ja erityisalaa on luonnollisesti paikallistietämys!

Fun fact: en oo koskaan juonu kahvia


Heippa!

Oon Johanna ja ikää on 23 vuotta. Juuret löytyy Seinäjoen lakeuksilta, mutta viimeiset neljä vuotta on tullut asuttua Rovaniemen lisäksi myös Oulussa. Suurimman osan vapaa-ajasta vietän musiikin parissa kuunnellen, soittaen ja laulaen. Kaikista rakkain harrastus lienee kuitenkin ylipitkäksi venähtäneet päikkärit ja niistä toipuminen.

Fuksivuonna on ollut vaikka mitä kivaa häppeninkiä, joista päällimmäisenä on jäänyt mieleen ihan ensimmäiset viikot sisältäen muun muassa tutustumisen sekä muihin opiskelijoihin että Rovaniemen kaupunkiin. Kivat kokemukset fuksivuodesta olikin yksi syy siihen, miksi hakeuduin itsekin tuutoriksi. Toivonkin että teille tulee yhtä hauska ellei jopa hauskempikin fuksivuosi.

Yliopistolla muhun törmää huolestuttavan usein Lovisan kahvijonossa arpomassa suklaapatukan ja berliininmunkin väliltä. Aina voi kuitenkin tulla juttelemaan, jos on jotain mielen päällä. :)

Oikein paljon onnea opiskelupaikasta!


Terppa!

Mää oon Aliisa, tuttavallisemmin Allu. Tai tuutor-Allu. Tai puukko-Allu. Ihan miten ite haluatte. Oon 22-vuotias ja kotosin Perämeren helmestä, Oulusta. Viimeset pari vuotta oon kuitenki laskenu (ja ryypiskelly) menemään Itävallan Alpeilla. Kausien loputtua en pystyny ennää elämään tasasella maalla, joten Rollo vaaroineen oli oikein mainio paikka mulle. Onhan täällä Ounasvaara ja kaikki!

Vappaa-ajalla harrastan tanssia, kavereitten luona loisimista, viiniä ja musisointia. Lisäksi tää Rollon luonto houkuttelee usein päiväreissulle tai laavuilemmaan. Mun lempimuistot fuksivuojelta onki meiän vuosiluokan kanssa hengailu ihan muuten vaan laavuilun, liikunnan tai chillin illanvieton merkeissä.

Huh, ootan niin innolla teiän tuloa ja teihin tutustumista! :^)

Fun fact: Mulla on jääny ihan hiuksenhieno murre Oulusta. Melkeen huomaamaton.


Heippa! Mä oon Emma-Karoliina, saa kutsua ihan vaan Emmaksi. Oon 22-vuotias ja kotoisin keskeltä ei-mitään eli Satakunnan sydämestä Honkajoelta! Rovaniemelle muutto oli tosi jännittävä kokemus, mutta sopeutuminen oli yllättävän helppoa ja tästä on nopeasti muodostunut koti.

Vapaa-aikani koostuu jatkuvan koulusta stressaamisen lisäksi kavereista, lautapeleillä pelailusta, kanaemoilusta ja Netflixistä. Silloin tällöin hyödynnän myös Rollon monituisia liikuntapalveluita ja käyn Body Balancessa verryttelemässä kankeita raajojani (olen henkisesti 80-vuotias mummo).

Fuksivuoden syksy oli todella antoisaa aikaa. Jo ensimmäisistä viikoista lähtien meidät integroitiin hyvin yliopistoelämään ja ylipäätään Rovaniemellä asumisen saloihin. Lempimuistoni fuksivuodesta liittyy alituisesti järjestettyihin tapahtumiin, joissa pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin ja pitämään hauskaa.

Hain tuutoriksi, jotta voin tehdä teidän tulevien fuksien ensimmäisestä vuodesta yhtä mahtavan, kuin se minulla oli! Lisäksi haluan ojentaa auttavan käteni ja jeesata teitä kaikissa mahdollisissa yliopistoon, Rovaniemeen ja ylipäätään elämään liittyvissä asioissa.

Hauska fakta minusta: 11-vuotiaana sekoitin isoveljeni uuden tietokoneen lataamalla sinne satoja Anna Abreun kuvia netistä. Sorry bro!


Heippa! Oon Alina, 21vee ja alunperin oon kotoisin Kemistä. Vapaa-ajallani harrastan kilpacheerleadingia, valmennan pieniä uimareita ja syön suklaata. Jonkun verran on tutustuttu myös opiskelijoiden koulunjälkeisiin aktiviteetteihin.💃🏼

Rollossa parasta on ihmiset, lähellä oleva luonto ja hyvät urheilumahdollisuudet. Fuksivuoden paras muisto on leirikarin päiväsitseiltä, jossa joku oli saanut loistoidean sijoittaa mut ja Sannan vierekkäin, josta seurasi leikkipyssyillä ammuskelua ja punishmenttia. Siitä ei sen enempää, koska what happens in Leirikari stays in Leirikari!

Tuutoriksi ryhdyin, koska haluan päästä vaikuttamaan fuksien ryhmäytymiseen ja fuksiviikkojen ohjelmaan. Omat fuksiviikot jäi mulla myös välistä huonosti ajoitetun lomamatkan takia, joten nyt pääsen samalla kokemaan myös fuksiviikot, vähän eri näkökulmasta vaan. Lapikas on ainejärjestöjen ykkönen, koska opettajaopiskelijoiksi valikoituu perusjanttereita heittäytyvämpää väkeä. Siksi Lapikkaan illanvietoissa ja muissa tapahtumissa on aina hauskaa ohjelmaa ja tunnelma katossa.

Hauska fakta minusta: aamut ei oo mun juttu, joten monesti mut voi bongata aamun tunneilla tai luennoilla mutustelemassa aamupalaa.


Olen Juho Kinnunen, 21 vuotta ja kotoisin maailman vanhimman sukelluspuvun kaupungista eli Raahesta. Harrastuksiini kuuluu kitaran- ja bassonsoitto sekä (penkki)urheilu.

Vaikka varusmiespalveluksen Someroharjulla suoritinkin, oli Rovaniemelle muuttaminen hyppy tuntemattomaan. Rollo paljastui kuitenkin nopeasti erittäin kauniiksi ja viihtyisäksi kaupungiksi, josta löytyy kaikki tarvittavat palvelut. Opiskelijayhteisö on tiivis, mikä mahdollistaa tutustumisen myös muiden alojen opiskelijoihin. Lisäksi talvipäivillä todistettiin, että oma Lapikkaamme on Suomen paras ainejärjestö!

Oma fuksivuoteni oli helposti elämäni paras vuosi ja sain tutustua mitä mahtavimpiin ihmisiin. Hain tuutoriksi, koska haluan tehdä ensi vuodesta unohtumattoman myös teille uusille fukseille. Tulkaa siis rohkeasti kysymään neuvoa ja juttelemaan.

OI ROLLO ON NIIN IHANA!

- Tuntematon Lapikaslainen


Moro tulevat fuksit! Moon Valtteri 22v ja kotoisin olen Suomen Texasista eli Etelä-Pohjanmaalta, tarkemmin ottaen Lapualta. Harrastan Suomen kansallislajia eli Tahko Pihkalan kehittämää pesäpalloa. Minut voi löytää Rollosta myös RoKoKoon salibandyreeneissä neppailemassa. Penkkiurheilu on lähellä sydäntä ja milloin mistäkin pelistä on kisakatsomo pystyssä Rantsun tilavassa yksiössäni. Suosikkijoukkueeni ovat Helsingin Jokerit, West Ham sekä Sotkamon Jymy! Ehdoton paheeni on vedonlyönti, mutta jos ei koita, ei voi voittaa! Tykkään hengata muiden sohvilla ja nauttia arjen pienistä iloista, minut siis voikin usein bongata kahvila-Lovisan uumenista siemailemassa sumppia kavereiden kanssa.

Rollo on aivan mahtava kaupunki! Tämmöisenä ''etelän vetelänä'' hieman jännitti tulla tänne, mutta olen viihtynyt todella hyvin. Täällä on upea syksy sekä lumen ja pakkasen täyteinen talvi. Aktiviteettejä löytyy jokaisen makuun. Olet tehnyt mahtavan valinnan ryhtyessäsi luokanopettajaopiskeljaksi Lapin yliopistoon. Meillä on täällä fantastinen yhteishenki koko yhteisön kesken.

Halusin ryhtyä tuutoriksi, koska haluan luoda muiden tuutoreiden kanssa teille fukseille yhtä huikean vuoden kuin itsellä on ollut! Helposti elämäni paras vuosi. Omalta fuksivuodelta jäi paljon upeita muistoja, mutta yksi ylitse muiden oli SOOL:in Talvipäivät Tampereella. Erityisesti bussimatka oli jotain aivan jäätävää.

Hauska fakta minusta: Päädyn usein baarista nukkumaan kavereiden sohville.


Moikka uudet fuksipallerot!

Mie oon Sanna ja oon kotosin täältä teidän tulevasta opiskelukaupungista eli Rovaniemeltä. Oon asunut täällä koko pienen ikäni eli 21 vuotta ja ootankin innolla, että pääsen näyttämään teille mun kotikaupunkia ja sen mahdollisuuksia. Rovaniemessä ja Lapin yliopistossa on ihan parasta se, miten yhteisöllistä täällä on. Ylpällä, kun haahuilee, niin aina tulee tutut kasvot vastaan ja syömään mennessä aina löytää tutun kenen viereen istua.

Mun sydäntä lähellä on mun läheiset, liikunta ja hyvät leffat. Ulkoilu, eritoten mun Novascotiannoutaja Ropen kanssa, on parasta. Jos tarttet lenkkiseuraa etkä oikein tiiä missä ne Rovaniemen parhaat lenkkimestat on niin tuuhan nykäseen hihasta ja lähetään lenkille. Fuksivuoden pakolliset pianonsoittotunnit on myös saanet mut innostumaan pianon soitosta ja tässä vaiheessa lukuvuotta oonkin päässyt jo tuiki tuiki tähkösestä ja maijan karitsasta pikkuhiljaa vähän vaikeampiinkin biiseihin.

Kaikkein kirkkaimmin fuksivuoden tapahtumien joukosta on jäänyt mieleen opettajaopiskelijoiden vuotuiset talvipäivät, joka oli tänä vuonna Tampereella. Meidän ainejärjestö Lapikas on mahtava: tiivis, aktiivinen ja järjestää meille mukavaa yhteistä tekemistä. Lapikkaan perinteisiä tapahtumia on muun muassa pönttärit, pikkujoulut ja simailut jotka tulee varmasti tutuksi!

Tervetuloa teille kaikille ja onnea super paljon opiskelupaikasta!!


Moikka! Mä oon Iida, 23-vuotias ja kotoisin Tampereelta. Mun harrastuksiin kuuluu lumilautailu, ratsastus ja Netflix.

Rollo on ihan mahtava paikka opiskella. Parasta täällä on tietenkin kunnon talvi ja hyvät urheilumahdollisuudet, joulupukkia tai poroja unohtamatta. Meillä Lapikkaassa on hyvä yhteishenki ja tapahtumia järkätään monipuolisesti laidasta laitaan.

Fuksi, lepää kunnolla loppukesä, koska syksyllä sua oottaa iso kasa mahtavia tapahtumia ja paardeja että lepoon ei oo aikaa. Toivon, että teidän ekasta vuodesta täällä tulee yhtä mahtava mitä mulla itellä on ollu!

Ainiin. Oon muuten opiskelijoiden bingon SM2, joten haasta jos uskallat.


Hellou! Mä oon Kiira ja ikää mulla on 28 vuotta, oon siis meijän tuutoripoppoon vanhus (mieleltä oon kyl lähemmäs 15 vuotiasta). Kotoisin mä oon kaukaa eteläisestä Espoosta.

Koko elämäni Espoossa asuneena, oli suuri muutos lähteä Rovaniemelle. Onneks sain huomata kuinka mahtava ja yhteisöllinen meidän yliopisto on, puhumattakaan meidän omasta ainejärjestöstämme Lapikkaasta! Tunsin heti oloni tervetulleeksi ja täältä on löytynyt paljon uusia ystäviä, joista osa on myös jättänyt kotipaikkakuntansa ja muuttanut tänne porojen valtakuntaan!

Rovaniemellä mun ehdottomia lemppareita on kunnon talvi ja revontulet! Uusimpiin harrastuksiin mulla kuuluu pilkkiminen, välillä Kemijoella ja välillä luentosaleissa.

Kannattaa ottaa kaikki ilo irti fuksivuodesta, sillä siitä on tulossa teidän elämän paras vuosi! Onnea vielä opiskelupaikasta!