35/2019 – Ekat viikot yliopistossa

01.09.2019

Lapikkaan fuksien ensimmäiset viikot ovat kuin vilisseet silmien edessä. Lapikkaan fuksivastaavana otin suurennuslasini kauniiseen käteen ja kyselin muutamalta fuksilta, kuinka ensimmäiset viikot ovat sujuneet.

Mitkä ovat tämähetkiset fiilikset Lapin yliopistosta ja Rovaniemestä?


"Oon ihan fiiliksissä tästä kaikesta eli loistavat!"


"Yliopisto on tullut jo lyhyen ajan sisään itselle omaksi paikaksi, jossa tykkään olla myös vapaa-ajallakin! Rovaniemi on luonnon ympäröivänä oleva kaupunki jossa viihdyn ja tulen varmasti viihtymään pidempääkin."


"Vaikuttaa tosi kivalta ja lämminhenkiseltä paikalta, toivottavasti tulen viihtymään!"


Mikä on ollut fuksiviikoilla parasta tai jäänyt päällimäisenä mieleen?


"Pelit suskalla ja lautapeli-illan kalaset kilpasilla! Kotiapprot oli myös hauskat!"


"Kaikki tuutoreiden järjestämät tapahtumat, joissa tutustui helposti muihin opiskelijoihin."


"Kotiapprot ja lautapeli-ilta ainakin! Ekojen viikkojen aikana tutustui helposti tuleviin opiskelukavereihin!"


Koetko, että kaikkiin tapahtumiin on ollut helppoa lähteä mukaan?


"Joo on, mutta tapahtumien tiedottaminen olisi voinut olla selkeämpää ja tapahtumat ilmoitettu yhdessä paikassa."


"Yhteishenki nousi kaikkien välillä niin nopeasti, että on ollut helppo ja mukava lähteä jokaiseen tapahtumaan!"


"On, kaikki ovat olleet supermukavia, joten ei ole jännittänyt lähteä."

Mitä tiedät Lapikkaasta?


"Mitäs siitä pitäis tietää :Dd"


"Meidän ainejärjestö, joka tukee opinnoissa ja vapaa-ajalla."


"Meidän ainejärjestö, järjestää kai jotain tapahtumia :D"


Tiedätkö, kenen puoleen kääntyä, jos jotakin ongelmia opiskelussa tai muissa asioissa ilmenee?


"Osaan ainakin ottaa selvää, jos en tiedä."


"Infotilaisuudet ovat olleet niin selkeitä, että tiedän kenen puoleen kääntyä ongelmien ilmetessä."


"No, aina voi kysyä opiskelukavereilta tai tuutoreilta, jos apua tarvitsee!"


Näillä näkymin fukseilla menee siis ihan hyvin! 🙂 Ensi perjantaina onkin sitten Lapikkaan syksyn ensimmäinen tapahtuma, legendaariset Pönttärit, joissa tietenkin sitten nähdään kaikkien lapikaslaisten voimin viinittelyn merkeissä!


~ Annika