48/2018 – Lapikkaan joulukalenteri 2018

03.12.2018

Skädääm! Legendaarinen vuosien varrella perinteeksi muodostunut Lapikkaan joulukalenteri aukesi nyt jo toista kertaa. Tällä kertaa Instagramin puolella aukeaa joka päivä luukku, joiden takaa löydät joulukuun Lapikkaan tapahtumia, opeopiskelijoiden jouluvalmisteluja sekä salaperäisiä joulun salaisuuksia.


Tänään vietämme syksyn viimeistä kahvihetkeä. Tätä kirjoittaessani täällä biologianluokassa ihmisen käyvät juomassa kahvit ja syömässä piparit ennen lähtöään joululoman viettoon. Tunnelma on jopa vähän haikea, kun moni toivottelee luokasta ulos astuessaan hyviä jouluja.


Itsellenikin tämä kahvihetki on siinä mielessä viimeinen, sillä olen viimeistä kertaa järjestämässä SOOLin arvontaa aluetoimijan takki päälläni. Ensi vuonna Rollossa aluetoimijana aloittaa Osmo! Kevätkaudella on taas uudet kujeet. Ensimmäisenä alkuvuoden suunnitelmissani on kursia kandi kasaan.


Jäämme jännittämään, mitä luukuista viikkojen aikana paljastuu. Muistakaa olla kilttejä, sillä tonttuja on liikkeellä!


Vili