48/2020 - Vuosijuhlia koronan keskellä - 45. vuotta Lapikasta 

26.11.2020
Lapikkaan vuosijuhlat ovat useimmille jäsenille vuoden kohokohta. Mikäs sen parempaa kun pääsee pukeutumaan parhaisiin, nauttimaan erinomaisesta ruoasta hyvässä seurassa. On esityksiä, puheita ja palkitsemisia. Tunnelma katossa ja mieli korkealla. Vuosi 2020 on kuitenkin ollut järjestötoiminnan kannalta hyvin poikkeuksellinen ja vuosijuhlatkaan eivät ole sellaisenaan selviytyneet tällaisessa tilanteessa. Monet järjestöt ovat joutuneet siirtämään vuosijuhliaan myöhempään ajankohtaan tai täysin perumaan tapahtuman.


Lapikkaalle tilanne oli erityisen murheellinen sillä 2020 olisi ollut juhlavuosi! 45. vuotta Lapikasta ja sitä oltaisiin haluttu juhlia pitkän kaavan kautta. Mutta onneksi hallituksemme ja vujutoimikuntamme eivät jääneet maahan makaamaan vaan hyväksyivät tilanteen sellaisena kuin se on! Vuosijuhlat-45 siirrettiin ensi kevääseen ja organisoitiin Lapikkaan vuosijuhlaviikko, joka piti sisälleen koronaystävällisiä tapahtumia. Kerrataanpa mitä kaikkea tehtiin ja koettiin!


Kolmena päivänä viikon aikana oli mahdollisuus lähteä etsimään Rovaniemen alueelle piilotettuja aarteita! Alueet vaihtelivat Rantavitikan, keskustan ja Ounasvaaran välillä, jotta mahdollisimman monilla jäsenillä oli mahdollisuus voittaa itselleen STASH-palkinto. Ainut vihje mitä jäsenistölle jaettiin oli kuva paikasta johon kirjekuori oli piilotettu. 


STASH kuvavihje #3
STASH kuvavihje #3


Palkinnot jakautuivat mukavasti eri vuosikurssien kesken. Vuosikursseilta 2, 3 ja 4 löytyi nopeimpia ja nokkelimpia jäseniä, jotka haalivat itselleen STASH-palkinnon. Voittokuoren avulla sai lunastaa itselleen mitä hienoimpia palkintoja: Rovaniemi termosmuki upeassa mustan värissä, yllätys-lapikas-kassi täynnä jouluisia herkkuja muumimukin kera sekä mahdollisesti paras kaikista - lahjakortti Cafe and Bar 21!


Yksi Lapikkaan STASH palkinnoista
Yksi Lapikkaan STASH palkinnoista


Vuosijuhlaviikon pelastava enkeli oli ehdottomasti yhteistyö Cafe and Bar 21 kanssa. Heidän avulla saimme järjestettyä vujukahvit, gelaton suunnittelu -kilpailun sekä mahtavia tarjouksia jäsenille! Tarjouksia oli mm. Yucan burritot ja burrito bowlit, Cafe and Bar salaattibowlit, gelato-kupit. Yksi eduista oli myös Lapikkaan kunniaksi valmistettu vujutonic, joka piti sisällään mansikkaa, Martini Fieroa ja Franklin & Sons-tonicia.


Vujukahvien herkkuja
Vujukahvien herkkuja


Ainut kontaktia sisältä tapahtuma oli torstai-illan pimetessä Takametsässä järjestetty Jallupiilo! Idea oli varsin simppeli: yksi menee piiloon pullon kanssa heijastin näkösällä. Muut lähtevät taskulamppujen kera etsimään piiloa ja sen löytäessään liittyvät piilossa olevan seuraan. Odotellessa on mukava hörppiä shottilasiin kaadettua jaloa viinaa ja pitää itsensä lämpimänä. Peliä (ja hörppyjä) jatkuu niin kauan kunnes kaikki pelaajat ovat löytäneet piilon. Muutama kierros kerettiin vetää ennen kuin pullojen viimeisetkin pisarat oli kaadettu shottilasiin ja nautittu. Takametsästä löytyi monia hymyileviä sinihaalarisia tämän tapahtuman jälkeen, kuten kuvasta näkyy!



Vujuviikko kruunattiin mahtavalla Lapikkaan vujushowlla opiskelijaradio Säteilyssä. Team PJ & VPJ valtasi radiotaajuudet tunninmittaisella setillä, jossa kerettiin käydä läpi muistoja vanhoilta vuosijuhlilta, kuunnella chatin ehdotuksista poimittuja kipaleita sekä julkistaa voittajat viikon kilpailuista. Cafe and Bar 21 henkilökunta valitsi parhaaksi gelato ideaksi "Go Bananas" - banaanigelatoa, saksanpähkinöillä ja tummalla suklaalla, koristeluina kuivattuja banaanilastuja. Tämän ehdotuksen tekijänä oli Jenni Koukkunen, joka voitti ehdotuksellaan pääsyn valmistamaan kyseisen gelaton 21:lle kolmen kaverin kanssa! Gelaton suunnittelu -kilpailun lisäksi viikon ajan oli kuvakisa teemalla "vujulook2020". Kuvakisan osallistujista jäsenistö sai päättää parhaan IG:ssä äänestämällä ja suurella äänivyöryllä voittajasi selviytyi Aliisa Kangas ja hänen "gradun teko vujulook"! Palkintona kauniista otoksesta hän sai kuohuviinin ja lahjakortin. 


Ja siinähän se taisi olla! Mukavia juttuja, joilla voitiin juhlistaa yhdessä ikääntyvää ainejärjestöämme ennen varsinaisia vuosijuhlia! Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, että tilanne on kevääseen mennessä parempaan päin ja saamme haluamamme megabileet järjestettyä! 


In the mean time, stay safe everyone! 


- Emska