9/2018 Talvipäivät Tampereella
Huhhuh! Ajatukset ovat nyt kerenneet hiukan selkenemään, ja pakko sanoa että olipahan jälleen kerran loistava reissu!
Perjantaina 23.2. starttasi yliopiston edestä historiallisesti kaksi (2!) bussia kohti Talvipäiviä täynnä innokkaita lapikaslaisia. Kaikkein kärkkäimmin kekkereitä odottavat eivät kuulopuheiden mukaan kerenneet edellisenä yönä nukkua laisinkaan, mutta bussiin päästyään matka eteni vielä hissukseen Ouluun asti. Vaikka kauas on pitkä matka, niin reissu sujui kyllä kuin siivillä loistavan matkaseuran ja -eväiden siivittämänä. Matkan varrella pysähdyttiin koko poppoon voimin muutamaankin otteeseen, ja eräällä kerralla saimme lähes koko köörin samaan kuvaan.
Itse kohteessa ja Talvipäivien virallisissa avajaisissa Lapikas oli erinomaisesti edustettuna ja selvästi pitkä bussimatkakaan ei ollut verottanut kenenkään ääntä. Simo Frangénin julistaessa Talvipäivät avatuiksi tuskin kenellekkään jäi epäselväksi keitä olemme ja mistä tulimme.
Lauantaina päivä starttasi odotetulla talviriehalla. Erityinen mielenkiinto kohdistui jälleen hankinorsufutis-turnaukseen, ja Lapikas saikin hallitsevana mestarina tehdä kovan päivätyön. Turnaus alkoi mollivoittoisesti tappiolla Oululle, mutta turnauksen edetessä ja lapikaslaisten ilmestyessä pelipaikoille, alkoi usko palata Rolloleiriin. Uskomattoman taistelun ja uhrausten seurauksena Lapikas taisteli tiensä finaaliin, jossa odotti alkulohkossa karvasta kalkkia juottanut Oulu. Itse finaali sai etenkin loppua kohden äärettömän jännittäviä käänteitä, ja nousi välittömästi kaikkien aikojen talviriehaklassikoiden joukkoon. Tilanne oli niin tiukka, että varsinaisen peliajan loppuessa suurin osa paikallaolijoista ei itse asiassa ollut edes varma kumpi voitti. Lopulta tuomari nosti megafonin huulilleen ja kuulutti Lapikkaan voittajaksi numeroin 8-7! Villit juhlat alkoivat välittömästi Lapikkaan napattua toisen perättäisen futismestaruuden Talvipäiviltä. Allekirjoittanut kiittää vielä jokaista paikkaolijaa kannustuksesta ja taistelusta.
Lauantain päätökseksi Tampereen Tähtiareenalla nähtiin vielä Lapikkaan ilotulitusta. Palkintoja sateli ovista ja ikkunoista, ja ihana aktiivinen ainejärjestömme voittikin Talvipäivien yhteydessä jaetun Freeed-kilpailun ja kuittasi näin sievoisen rahapotin itselleen. Lisäksi useat ainejärjestömme upeat jäsenet nappasivat kotiin palkintoja omasta aktiivisuudestaan Freeed-sovelluksessa, muun muassa uutta tablettia ja läjäpäin karkkia lähti meidän mukana kotiin Lappiin.
Itse leirikoulun ja ykkösbussin kotimatkasta kertovat tapahtumat jääköön vielä toistaiseksi pelkän legendan tasolle, sillä se mitä tapahtuu Talvipäivillä nousee jälleen tapetille ensi kerralla. Ja ensivuonnahan Lapikas matkaa Raumalle, jossa Opekas järjestää meille kekkerit kuuden vuoden tauon jälkeen! Siellä nähdään taas!
- Peku