Kanavasurffailua läpi Rovaniemen – muistoja Lapikkaan fuksiaisista 6.9.-17

21.09.2017

"Great players light up the stadium!" Lapikkaan kekseliäät fuksit sytyttivät loistavan meiningin Rollon iltaan hauskoilla asuillaan ja hyvillä tiimipelaajien taidoillaan. Tänä vuonna teemaksi oli valittu "televisiosta tuttu". Saimme nähdä kotimaisten ja ulkomaisten sarjojen, lastenohjelmien, urheiluruudun, illan elokuvien, musikaalien, mainosten, uutisten sekä muiden ohjelmien tuttuja hahmoja. Hienoja asuja oli niin paljon, että niiden kaikkien kertomiseen ei riittäisi allekirjoittaneen palstatila.


Perinteiden mukaisesti ryhmät seikkailivat Rollon yössä rastilta rastille suorittaen toinen toistaan omaperäisempiä tehtäviä. Haasteissa tarvittiin visuaalis-spatiaalista hahmotuskykyä, matemaattis-loogista ongelmanratkaisua, lingvististä taitoa, musiikillista ja liikunnallista älykkyyttä, mutta ennen kaikkea vuorovaikutustaitoja sekä yhteen hiileen puhaltamista. Ryhmät suoriutuivat koitoksista oivallisesti kisan ollessa äärimmäisen tiukka.


Paljastamatta liikaa fuksiaisten salaisuuksia tuleville lapikaslaisille minä toimin itse Don Tamin roolissa haastaen fukseja rokkibaari Grandessa. Esitykset olivat vertaansa vailla saaden koutsin jopa pärskähtämään hilpeään nauruun. Vastavuoroksi esittelin fukseille korttitaikurin taitojani ja oi niitä ihmetteleviä ilmeitä. Aivan yllätyksesi vaihtareiden ryhmä näytti meille myös korttitempun, jota jäätiin vanhojen puolesta äimistellen pohtimaan.


Kun muistelin omia fuksiaisiani, samat asiat nousivat esiin myös tänäkin vuonna; pääsee tutustumaan uusiin naamoihin, oppii tuntemaan Rovaniemeä vähän paremmin sekä saa hassutella sydämensä kyllyydestä ja vielä porukalla, jossa tunnelma on omaa luokkaansa. On mieltä lämmittävää nähdä, miten uudet opiskelijat lähtevät mukaan ja uskaltavat vielä heittäytyäkin. Minusta fuksiaiset ovat paljon enemmän kuin ainoastaan rastikilpailu kaupungilla naamiaisasuissa.


Koutsi sanoo: Hyvät fuksisiskot ja -veljet, näin aurinkokuninkaan ominaisuudessani voin kertoa teille, että vaikka kausi on juuri vasta alkanut, viime keskiviikosta muodostui yksi fuksivuotenne kirkkaimmista kohokohdista. Olitte kerrassaan mahtavia!


Vili Peltomäki, 2. vuosikurssi, "Don Tami"