Penkkiurheilijan unelmaa ja painajaista
Pakkohan tästä on puhua. Pakko puhua siitä, mitä eilen tapahtui. Ja ei, ensimmäisenä ei puhuta suomalaisen jääkiekon "farssista" (tai näin media tituleeraa eilistä ottelua) vaan jostain muusta. Eilen rakennettiin suomalaisessa futsalissa uuden aikakauden dynastiaa. Sievi Futsal otti ja kampesi jännittävien vaiheiden jälkeen Suomen mestariksi nyt kolmannen kerran peräkkäin. On se kova!
Helposta finaalisarjasta ei voida puhua, sillä se ratkesi vasta viimeisessä, viidennessä, ottelussa. Jokainen ottelu on vääntöä loppuun saakka kuten viime perjantaina pelattu peli osoitti. Sievi nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin, mutta vastustajajoukkue KaDy teki vielä johtomaaliin. Silloin tilanne oli vaikea Sievi Futsalin näkökulmasta, koska he olivat pakkovoiton edessä säilyttääkseen mahdollisuuden mestaruuteen. Sievi tasoitti kuin tasoittikin pelin viimeisillä minuuteilla ja voitti pelin lopulta voittamaalikilpailussa. Sunnuntaina uurastus palkittiin mestaruusjuhlilla.
Futsal on Suomessa aika marginaalinen laji ja mestaruuden hehkutus jäi mediassa hävityn jääkiekkopelin varjoon. Keltamustapaidat näyttivät esimerkillisen oppitunnin siitä, mitä hyvällä joukkuehengellä ja taistelulla voidaan saavuttaa. Ratkaisevan ottelun viimeiset minuutit olivat pitkiä Sievin kannattajille, sillä KaDy painoi päälle härän voimalla. Se ei riittänyt, kun puolustusasemiin ajettu joukkue taisteli jokaisesta pallosta, blokkasi vetoja ja viimeisenä lukkona maalin edustalla seisoi vankkumaton maalivahti.
Tiedän jonkun miettivän, että miten tämä liittyy Lapikkaaseen millään tasolla ja miksi rillipää selittelee tästä. Syyhän on selvä: Mestaruuden yhtenä takuumiehenä oli Sievi Futsalin kapteeni Juho "Juti" Alasuutari, joka teki viimeisessä pelissä Sievin ensimmäisen maalin ja näytti kaapin paikan puolustuksessa. Tämä samainen kaveri sattuu opiskelemaan myös meidän niin rakkaassa ainejärjestössä!
Päivällä pelatun ottelun jälkeen oli luonnollista siirtyä katsomaan Suomen Leijonajoukkueen taistelua hyvällä fiiliksellä. No lopputuloksen, spekuloinnin ja "Marjamäelle potkut" -kommentit voitte lukea Facebookin kommenttiosuuksista ja Ylen nettisivuilta. Tänään vastaan asettuu kivenkova Tsekki, joka haastoi jo ensimmäisessä ottelussaan Kanadan. Suurin osa Suomen kansasta on teilannut jo koko joukkueen antamatta uutta mahdollisuutta. Tästäkin huolimatta todennäköisesti melkein kaikki istahtavat töllöttimen ääreen toivoen voittoa, joka pyyhkisi eilisen pois muistista. Toivottavasti tänään jäälle astelee yhtä kovaa henkeä puhkuva Leijonamiehistö kuin nähtiin futsalin kentillä keltamustissa paidoissaan.
Onnea Sieville Suomen mestaruudesta, ja tsemppiä Suomen lätkäjoukkueelle! Vielä ei olla hävitty koko kisoja!
PSSST... Jos haluat alkaa seurata Sievin Futsalia, niin kavereilta löytyy Facesivu :D