TAPAHTUMIA KOKO VUODEN!

14.09.2016

TSAU JENGI! Bäk in the business! Lukuvuosi on startannut viime viikolla, ja voi veljet, mikä meisseli on ollut alusta saakka. Varjonavajaisten ennakkoliput menivät kuumille kiville, pönttäreiden viini teki kauppansa eikä Turkoosin lämmin, "hieman" pöhnäinen tunnelma pettänyt tälläkään kertaa. Kai jokunen on kerennyt pyörähtään myös yliopistollakin, onhan?

Syksyn pimetessä valoa arkeen tuo erilaiset tapahtumat, jotka jatkuvat pitkälle talveen ja aina ensi kevääseen saakka. Tähän on koottu tulevia tapahtumia, jotta tiedät mitä missä ja milloin! Huomioithan, että tapahtumien aikataulut saattavat joissakin tapauksissa elää, mutta muutoksista tiedotetaan hyvissä ajoin etukäteen! CHECK IT OUT!

Lapikkaan lukuvuosi 2016-2017

Fuksiaiset ovat 14.9 ja tällöin fuksit saavat todella kokea miltä opiskelijaelämä tuntuu. Palkinnot ja kunnia voitosta ovat mahtavia, joten panosta asuihin, lahjoihin ja huippu fiilikseen!

Fuksisitsit (?) ovat ensimmäiset sitsit, joissa suurin osa sitsaajista koostuu fukseista. Myös vanhemmilla opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua näihin kekkereihin ja näyttää fukseille mallia, miten sitsataan. Malli ei aina välttämättä ole mitä parahin. Sitseillä siis juodaan, yritetään ehtiä syödä, lauletaan ja tämä kaikki tapahtuu sääntöjen puitteissa. Sääntöjä rikkoneet joutuvat kokemaan rangaistuksen HYYYYYI!

SportAppro tuo liikunnan ilot yliopistoon, kun pääset kokeilemaan mitä erilaisempia lajeja pitkin viikkoa. Liikkummalla paljon, saat passiin leimoja, joilla voit lunastaa haalarimerkkejä sekä eniten leimoja keränneet palkitaan huikein palkinnoin. Käy tsekkaamassa tapahtuman kuvaus ja ohjeet tästä linkistä.

Lapikkaan LARPPAUS asettaa velhot ja ritarit taistelemaan kunniasta olla seuraava LAPIKKAAN LARPPAUSMESTARI. Larppaukseen tarvitset asusteen, paljon kurkun kostuketta sekä taisteluvalmiuden. Tapahtuman järjestämisajankohdasta ei ole vielä varmuutta, mutta kannattaa jo nyt kaivaa vanhat asusteet naftaliinista ja lähteä taistelemaan Keski-Ma...Lapikkaan larppauksen mestaruudesta.

Leirikari on legendaarisen Hirvikarin jälkeinen mökkiviikonlopun viettopaikkamme! Leirikarissa juhlimme sisarainejärjestömme Lastun kanssa 14.-16.10. Leirikasissa sitsataan, saunotaan, kisataan ja diskoillaan, joten varaa tuo viikonloppu tyhjäksi kalenterista! Leirikari on joka vuosi ollut legendaarinen!

Vuosijuhlat ovat Lapikkaan synttärit ja niitä juhlitaan Lähteentienpirtillä 5.11. Viime vuonna Lapikas täytti pyöreät 40-vuotta ja onkin Lapin yliopiston vanhin ainejärjestö. Vuosijuhlilla glamouria riittää ja opiskelijat saavat nauttia hyvästä ruuasta, juomasta ja ohjelmanumeroista. Kunniaa annetaan myös hymytytölle ja hymypojalle ja saatetaanpa jakaa myös kunniamerkkejä!

Pikkujouluja eli pikkareita vietetään marras-joulukuun aikana (tarkka aika ei tiedossa). Pikkareissa valitaan vuoden vuoksi ja annetaan myös hieman kunniaa säälisioille. Lisäksi fuksiryhmän pääsevät toteuttamaan luovuuttaan erilaisten ohjelmanumeroiden muodossa. Totta kai puuro, piparit ja glögi kuuluvat myös asiaan.

Talvipäivät 2017 juhlitaan Savonlinnassa, mahdollisesti viimeistä kertaa ;( 17.-19.2.2017 Savonlinna täyttyy opettajaksi opiskelevista haalarikansasta ja meno tulee olemaan mieletön. Viime vuonna juhlittiin Rollossa ja nyt mennää näyttää Savonlinnalle, että menojalka ei oo vielä pysähtyny.

Poronkusema on alkujaan Lapikkaan ja Artiklan yhteinen opiskelijatapahtuma. Poronkusema on rastikilpailu, jossa kokoamalla oman joukkueen pääset kisaamaan. Kisa on joka vuosi ihan mieletön, mutta vaatii myös kovaa kuntoa, jos sen haluaa voittaa.

Vappu on opiskelijan parasta aikaa. Tämä juhlinta kestää viikon, kaks, kol.... No kuka tarkalleen ottaen tietää? Lapikas simailee tuttuun tapaan myös ensi vappuna, mutta myös muut ainejärjestöt ja LYY järjestävät vappuviikolla mieletöntä ohjelmaa, josta ei kannata olla pois!

EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI! Tuleva lukuvuosi on myös pullollaan erilaisia tapahtumia ja haalaribileitä, joista infoamme lähempänä lisää. Ideoita teemoista, voit vinkata Lapikkaan hallitukselle :) Seuraa Lapikkaan fb-sivuja ja sähköpostilistaa niin pysyt kärryillä siitä mitä ja mistä tuulee!