Koulun pelillistäminen

Oletteko kuulleet koulun pelillistämisestä (gamifying)? En tarkoita sitä, että koulussa pelattaisiin opetuspelejä, vaan että koulu itsessään olisi peli! Koulun peruskäytäntöihin tuotaisiin videopeleissä esiintyviä elementtejä ja sisällytettäisiin ne joka päiväiseen oppimiseen. Näin saataisiin oppilaissa aikaan samoja oloja, kuin heidän pelatessa pelejä ja ikään kuin koukuttumaan kouluun.

Pelillistämisessä on pari selkeää pääpointtia, ainakin omasta mielestäni. Oikeasti teorioiden mukaan näitä on kymmeniä, mutta omasta mielestäni nämä seuraavat asiat ovat tärkeimmät ja joilla pääsee alkuun.

- Esittele oppilaille selkeä päämäärä, jota varten asioita opiskellaan tai harjoitellaan. Oppilaille voi esitellä esimerkiksi opetussuunnitelmasta tavoitteet jollekin oppiaineelle ja niin he tietävät, mitä heidän tulisi oppia. Opettaja voi näyttää vaatimustasot eri arvosanoille, jos oppilas haluaa tavoitella jotain tiettyä arvosanaa.

- Älä esittele ainoastaan lopullista päämäärää, vaan aseta matkalla välietappeja. Esittele lista pienemmistä tavoitteista eli "saavutuksista" (achievement), jotta lapset voivat tehdä itse omia pieniä tavoitelistojaan. Esimerkiksi matematiikassa jokainen kertotaulu ja sen oppiminen voidaan käsitellä omana välisaavutuksenaan.

- Mahdollisuus nähdä oma kehitys, kuten saavutukset, tasot ja kuinka kaukana seuraava arvosana on. Oppilaan olisi hyvä nähdä oma kehitys eri aineissa, se auttaa motivoitumaan, koska oppimisen tekeminen konkreettiseksi antaa sille selkeämmin arvoa. Sen voi ilmaista taulukoilla tai pisteillä ja tämän avulla oppilas tulee tietoiseksi omista kyvyistään ja saattaa motivoitua lisää.

- Mahdollisuus yrittää uudelleen, jos on esimerkiksi epäonnistunut kokeessa. Kokeet ovat armottomia nykyisellään. Saamasi arvosana jää voimaan ja et voi yrittää koetta uudelleen. Peleissä voi yrittää uudelleen loputtomiin. Oppilaalle pitää antaa mahdollisuus uusia koe, jotta hän voisi harjoitella niitä asioita, joissa hän epäonnistui. Näin koetilanteet muuttuvat vähemmän stressaaviksi ja oppilas näkee, että yksi epäonnistuminen ei ole maailmanloppu.

- Luokan yhteiset tavoitteet (tämä on erityisesti yhteishengen luomista varten). Opettaja voi antaa luokalle yhteisen arvosanan ja parhaan arvosanan he voivat saada vain, jos tekevät projekteja yhdessä ja auttavat toinen toisiaan. Tai opettaja voi sanoa, että kaikkien oppilaiden on saavutettava jotkin tieto- ja taitotasot esimerkiksi matematiikassa, jotta luokka voi saada paremman arvosanan. Silloin luokka voittaa tai häviää YHDESSÄ. Kiusaamisesta voi antaa suuren miinuksen koko luokalle.

Tästä metodista parhaana esimerkkinä nykykoulussa on lukudiplomi. Se on erinomainen kannustin lukemiselle. Perusidea on tämä: Oppilas lainaa koulun kirjastosta kirjan, joka on lukudiplomilistassa, lukee kirjan, käy tekemässä kirjastossa kokeen siitä ja luettuaan tarpeeksi kirjoja lukukauden päätteeksi saa siitä diplomin. Se houkuttelee palkinnolla lukemaan, heidän lukutaitonsa paranee ja hyvässä tapauksessa herättää lukemista kohtaan elinikäisen intohimon.

Mutta pelillistettäessä se voisi olla vielä houkuttelevampi. Lukudiplomilla voisi ansaita äidinkielessä paremman numeron tai jotain muita hyötyjä. Kuvitelkaa, että jokaisesta luetusta kirjasta, joka on lukudiplomilistalla oppilas saa jonkun verran kokemuspisteitä. Näillä pisteillä oppilas voisi vaikuttaa seuraavassa äidinkielenkokeessa oleviin tehtäviin, tietenkin opettajan avustuksella ja muuta luokkaa konsultoimalla. Tai hän voi valita työparinsa seuraavaan parityöskentelyyn. Tai jos luokka saa yhdessä tarpeeksi kokemuspisteitä, he voivat esimerkiksi päättää mitä tehdään perjantain viimeisellä tunnilla tai saavat päättää minne lähdetään luokkaretkelle.

Hyvin suunniteltu pelillistäminen eriyttää. Avain siihen on eri aineissa olevien tehtävien liukuva vaikeusaste. Tehtävät vaikeutuvat hiljalleen. Kuutoseen oikeuttavan arvosanan tehtävät ovat helpompia, mutta yhdeksikköön tarvitsee jo etevämmät taidot. Ja tehtävää on oltava paljon. Tasojen avulla kaikki voivat räätälöidä itselleen sopivan haasteen ja opettajalla ei mene aikaa eriyttämiseen, sillä se tapahtuu itsestään.

Esimerkiksi opettaja voi oppilaan kanssa asettaa hänelle tietyt tavoitteet, joiden avulla saavutetaan haluttu numero. Sitten oppilas tähtää siihen ja pyrkii tekemään siihen vaadittavat tehtävät. Etevät oppilaat itseohjautuvasti voivat yrittää saavuttaa aina vain enemmän. Samalla se eriyttää ylöspäin, sillä korkeampaa arvosanaa tavoittelevat oppilaat saavat tehdä vaikeampia tehtäviä.

Pelillistämisen hyviin puoliin luetaan ainakin seuraavat asiat. Oppilas tuntee olevansa hallinnassa oppimisestaan. Hän näkee päämäärät, asettaa itselleen tavoitteet ja deadlinet, joka opettaa itseohjautuvuutta. Hän pystyy näkemään taitojensa kasvun. Oppilaan oppiminen on päämäärätavoitteista. Koska päämäärä on selkeä, se motivoi oppilaita. Enää ei kysytä, miksi tätä opetellaan.

Pelimäinen ympäristö ei ole niin vakava. Ympäristönä pelillistetty koulu on leikkisämpi ja armeliaampi. Epäonnistuminen kokeessa ei ole maailman loppu, sillä niitä voi yrittää tehdä uudelleen. Tämä on erittäin tärkeää, sillä se poistaa jännitystä kokeesta. Oikeassakin elämässä ei tarvitse onnistua ensimmäisellä yrittämällä nimimerkki kolmannella yrityksellä sisään. Pelillistämisessä on mahdollisuus luoda luokkaan kokemuksia, joita ei esimerkiksi kotona saa. Tietoa pystyy löytämään helposti kotona, mutta koulussa pystytään tarjoamaan elämyksiä.

Koulun pelillistäminen kohtaa usein paljon kritiikkiä. Toiset ovat täysin aiheellisia, toiset taas osoittavat, että asiaan ei ole perehdytty. Yksi yleinen kritiikki on, että pelillinen systeemi perustuu palkitsemiselle. Palkkioiden, ei kuitenkaan tarvitse olla aina jokin herkkupalkinto tai lupaus paremmasta arvosanasta. Se voi olla esimerkiksi mahdollisuus vaikuttaa tuntisuunnitteluun. Sitä paitsi, eikö hyvin tehdystä työstä pitäisi palkita?

Eräs yleinen kritisoinnin kohde on systeemin kilpailuhengen luonti. Mutta jokaisessa systeemissä on mahdollisuus kilpailla. Kilpailuhenkiset oppilaat voidaan laittaa tekemään yhteistyötä, jolloin he auttavat ja kannustavat toisiaan. Toisia oppilaita ei kiinnosta kilpailla, mutta heitä saattaa motivoida itsensä kehittäminen tai mahdollisuus vaikuttaa tunteihin tai mikä tahansa muu asia, jota he voivat ansaita hyvästä työstä.

Oppilaat opettelevat pelin säännöt ja käyttävät sitä itseään vastaan. Eivät opi aineesta, vaan pelistä. Tähän vasta argumenttini on, että jokaisessa systeemissä on porsaanreikänsä, jota voi käyttää hyväkseen. Ne löytyvät pikkuhiljaa ja niitä voi sitä mukaan kitkeä pois.

Systeemi ei toimi kaikille. Nykyinenkään systeemi ei toimi kaikille. Mutta pelillistäminen saattaa toimia joillekin, joille nykyinen peruskoulu ei toimi. En myöskään näe, että pelimäisempi koulu erityisesti sulkisi oppilaita pois, jotka pärjäävät nykyisessä mallissa.

Pelillistäminen vaatii opettajalta työtä. Jokainen luokka tarvitsee omat pienet viilauksensa peli systeemiin. Mutta se ei ole ylitse pääsemätön urakka. Kun systeemi on kerran luotu, sitä voi soveltaa uusiin luokkiin suhteellisen helposti.

Ja viimeisenä yleisistä kritiikeistä on niistä yleisin. Pelillistäminen ei ota oppimista vakavasti. Tämä on mielestäni vain asiaan perehtymättömyyttä. Se, että koulu olisi pelimäisempi ei tarkoita, että oppiminen olisi jotenkin toisarvoista. On totta, että koulun ensisijainen tehtävä ei ole olla viihdettä, vaan opettaa ja sivistää oppilaita. Mutta jos asiat voi tehdä tylsästi ja hauskasti, ja tylsän puolesta puhuu se iänikuinen "näin on aina ennenkin tehty", niin olen itse valmis ottamaan hypyn tyhjyyteen.

- Sir Monty Moe

Jos aihe alkoi kiinnostaa, katsokaa youtube käyttäjä Extra Creditsin "Gamifying Education". He selittävät tämän huomattavasti minua kiehtovammin. Huomautan vielä, että gamification on terminä ongelmallinen, sillä se tarkoittaa koulun pelillistämistä JA pelien pelaamisen lisäämistä kouluun. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa ja hakuja tehdessä täytyy olla tarkkana, kummasta lukemassasi tekstissä on kyse.